• Takaustukea navetan rakentajille

    Uutiset
    7.11.201415:00
    MT toimitus

    JOENSUU (MT)

    Suomen ensimmäinen maidontuottajien investointeja edistämään tarkoitettu vakuussäätiö perustettiin torstaina Joensuussa. Säätiö on ollut valmisteilla vuosia.

    Kahden kaupungin ja neljän kunnan edustajat allekirjoittivat säädekirjan ja muut perustamiseen tarvittavat asiakirjat.

    ”Kentällä nuoret yrittäjät, investoijat arvostavat kuntien mukaan lähtemistä. Säätiö kuvastaa ammatin arvostusta ja sitä, että elinkeinolla nähdään olevan tulevaisuutta”, Pro Agria Pohjois-Karjalan toimitusjohtaja Eero Parviainen sanoi.

    Toimintaperiaatteena on se, että säätiö voi taata investointiluottoja 100 000–500 000 euron edestä yhtä yritystä kohden.

    Parhaiten säätiön takaus soveltuu Pro Agrian laskelmien mukaan yli 100 lehmän navettainvestointeihin. Taustalla on se, että navettainvestointien koko on viime vuosina kasvanut merkittävästi.

    ”Tämän luokan investointeja on suunnitteilla perustajakuntien alueella kahdesta kolmeen parina seuraavana vuonna”, hanketta alusta asti toteuttamassa ollut asiantuntija Antero Stedt Pro Agriasta sanoi.

    Säätiön toiminnan mahdollistaa uuden EU-ohjelmakauden maaseutuohjelman kirjaus, jossa annetaan oikeus muullekin julkiselle taholle kuin valtio, myöntää takauksia investointiluottoihin. Varsinainen toiminta voidaan käynnistää kun EU:n komissio ensin hyväksyy Suomen maaseutuohjelman joko joulu- tai tammikuussa.

    Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen korosti, että maatilayrittäjät ovat jatkossa entistä enemmän myös työnantajia.

    ”Säätiö on profiloitumiskysymys. Liperissä maatilataloudella on merkittävä rooli koko elinkeinorakenteessa. Haluamme mahdollistaa nuorille viljelijöille tulevaisuuden toimintamalleja”, Mikkanen sanoi ja kiitti Pro Agriaa hyvästä valmistelutyöstä.

    Liperissä säätiöasia eteni hyvässä yhteishengessä.

    Mikkanen uskoo, että nyt testattua ja käyttökelpoiseksi ”jumpattua” mallia aletaan soveltaa muuallakin päin Suomea.

    ”Olisin toivonut, että tästä olisi saatu heti maakunnallinen säätiö, mutta se ei vielä onnistunut.”

    Valmistelussa mukana oli useita toimijoita kuntien kehittämisyhtiöistä pankkeihin.

    Kiitosta allekirjoitustilaisuudessa annettiin Joensuun kaupungin johdolle, jonka sitoutuneisuus houkutti muita kuntia mukaan.

    ”Tämä on uusi tapa luoda edellytyksiä maaseudun elinvoimaisuudelle”, kunnanjohtaja Mikkanen kehui.

    LIISA YLI-KETOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vakuussäätiö
    maidontuotanto
    navettainvestointi
    Joensuu
    Pro Agria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle