• Metsuri tuntee salomaiden väen

    Uutiset
    21.10.201316:00
    Hanna Lensu

    Metsuri häärii metsässä aamusta iltaan ja tuntee työmaidensa asukkaat. Hän tapaa lintuja ja nisäkkäitä huomattavasti useammin kuin esimerkiksi omaa esimiestään.

    ”Viime kesänä taisimme tavata metsässä yhden kerran”, naurahtaa metsäneuvoja Markku Salmirinne metsuri Tero Mäkisalolle.

    Tieto hoitotöistä ja kohteella erityisesti huomioitavista asioista kulkee kirjallisesti työohjeessa esimieheltä metsurille. Salmirinne laatii työohjeen maastokäynnin perusteella. Esimerkiksi riistaa koskevia huomioita ei juuri koskaan ole kirjattu valmiiksi metsäsuunnitelmiin.

    Mäkisalo työskentelee Kauhajoella seuduilla, jotka hän hyvin tuntee jo lapsuudestaan.

    ”Nämä maastot ovat tuttuja. Tällä paikalla voi hyvin nähdä metsäkanalintuja, jäniksiä ja kettuja. Melkein tiedän, mistä kallionkoloista ketunpesiä löytyisi.”

    Ohjeiden mukaisesti Mäkisalo jättää taimikkoon kuusitiheikköjä ja koivuryhmiä kanalintujen suojaksi.

    Vain harvoin käy niin, että metsuri törmäisi kanalinnun pesäpaikkaan. Syynä tähän lienee molemminpuolinen ammattitaito – lintu kätkee pesänsä etevästi ja metsuri osaa väistää todennäköisiä pesimäpaikkoja.

    HANNA LENSU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsuri
    metsätyö
    Kauhajoki
    kanalinnut
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria