• THL: Uusia koronatartuntoja 288

    Tautitilanne on rauhallisin Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Koronarokotteen ensimmäisen annoksen oli Suomessa saanut perjantaihin mennessä lähes 1,66 miljoonaa ihmistä.
    Tartuntoja on todettu Suomessa koko epidemian aikana noin 87 000.
    Tartuntoja on todettu Suomessa koko epidemian aikana noin 87 000. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset
    1.5.202114:25
    STT

    Suomessa on raportoitu 288 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 3 201, mikä on 1 893 tartuntaa vähemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana.

    Tartuntoja on todettu Suomessa koko epidemian aikana noin 87 000.

    Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia oli perjantaihin mennessä ilmoitettu yhteensä 914. Sairaalahoidossa oli perjantaina 126 ihmistä, joista 31 tehohoidossa.

    Koronaviruksen ilmaantuvuus on suurinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueilla. Husin alueella ilmaantuvuusluku on 96 ja Varsinais-Suomessa 91.

    Ilmaantuvuusluku kertoo tartuntojen määrän 100 000 asukasta kohden viimeisten 14 päivän ajalta.

    Tautitilanne on rauhallisin Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, missä ilmaantuvuusluku on 3.

    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen oli Suomessa saanut perjantaihin mennessä lähes 1,66 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen oli saanut noin 165 000 ihmistä.

    Rokotuskattavuus oli perjantaihin mennessä ensimmäisen annoksen osalta 29,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 3,0 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    THL
    koronavirus
    koronatartunnat
    rokotukset
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria