• Hallituksen ensimmäiset hankkeet etenevät jo: lakkoilun rajoittamista ja paikallisen sopimisen edistämistä työstävät ryhmät koolle

    Ryhmät kokoontuivat ensimmäisen kerran keskiviikkona, ja niillä on ripeä aikataulu. Työtaisteluita koskevan työryhmän on tarkoitus saada työnsä valmiiksi noin kolmessa kuukaudessa, lokakuun puoliväliin mennessä. Paikallisen sopimisen edistämistä koskeva ryhmä voi työskennellä tammikuun loppuun.
    Aiemmin tällä viikolla työministeri Arto Satonen asetti työryhmät, jotka käsittelevät työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista. LEHTIKUVA / Seppo Samuli.
    Aiemmin tällä viikolla työministeri Arto Satonen asetti työryhmät, jotka käsittelevät työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista. LEHTIKUVA / Seppo Samuli.  
    Uutiset|Työmarkkinat
    7.7.202317:04
    STT–

    Hallitus on aloittanut työmarkkinoita koskevien uudistusten edistämisen.

    Aiemmin tällä viikolla työministeri Arto Satonen (kok.) asetti työryhmät, jotka käsittelevät työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista.

    Ryhmät kokoontuivat ensimmäisen kerran keskiviikkona, ja niillä on ripeä aikataulu. Työtaisteluita koskevan työryhmän on tarkoitus saada työnsä valmiiksi noin kolmessa kuukaudessa, lokakuun puoliväliin mennessä. Paikallisen sopimisen edistämistä koskeva ryhmä voi työskennellä tammikuun loppuun.

    Molempia työryhmiä johtaa Satosen valtiosihteeri Timo Jaatinen. Hän perustelee ryhmien asettamista jo keskikesällä uudistusten kunnianhimoisilla aikatauluilla.

    ”Katsottiin lainvalmistelun näkökulmasta järkeväksi, että ryhmät nimitetään nopeasti.”

    Jaatinen kertoo, että työrauhaa koskeva ryhmä aloittaa viikoittaiset kokoukset elokuussa. Paikallista sopimisista koskeva ryhmä siirtyy tähän ripeämpään aikatauluun, kun ensimmäinen ryhmä on saanut työnsä valmiiksi.

    Hän uskoo tiukkojen aikataulujen pitävän. Tavoitteet on kirjattu selvästi hallitusohjelmaan, minkä lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on siirtänyt hankkeisiin valmisteluresursseja, Jaatinen kuvaa.

    ”Koko prosessi on suunniteltu niin, että aikataulussa pysytään.”

    Ryhmien työ perustuu tuoreen hallitusohjelman kirjauksiin.

    Niiden mukaisesti hallitus aikoo muun muassa rajoittaa tukilakkoja niin, että ne ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja niiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin. Lisäksi laittomaksi todetun työtaistelun maksuja ollaan nostamassa.

    Nämä lakimuutokset on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn loppuvuonna.

    Paikallisen sopimisen osalta hallitus haluaa esimerkiksi poistaa työlainsäädännöstä järjestäytymättömiä, yleissitovaa työehtosopimusta noudattavia yrityksiä koskevat paikallisen sopimisen kiellot.

    Nämä muutokset eduskunta saisi käsiteltäväksi ensi vuoden alkupuoliskolla.

    Ryhmien tehtävänä on laatia hallituksen esityksen muotoon laadittu mietintö, jossa on ehdotukset lainsäädäntömuutoksiksi.

    Lainvalmistelu tehdään kolmikantaisesti, eli siihen osallistuvat valtion ohella työntekijöiden ja työnantajien keskeiset järjestöt.

    Sekä palkansaajilla että työnantajilla on molemmissa ryhmissä neljä edustajaa, muun muassa SAK:n, STTK:n, Akavan, EK:n, Suomen yrittäjien sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n riveistä.

    Hallitus ei kuitenkaan ole jäämässä odottamaan yksimielisyyttä osapuolten kesken.

    ”Hallitus kantaa vastuun”, pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi asiaa koskevaan kysymykseen viime kuussa.

    Artikkelin aiheet
    hallitus
    työmarkkinauudistus
    paikallinen sopiminen
    lakko
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä