Sain kosketuksen aikuisten sarjakuvaromaaneihin 2000-luvun alussa iranilaissyntyisen Marjane Satrapin omaelämäkerrallisesta Persepoliksesta.
Ville Ranta (s. 1978) on tunnetuimpia sarjakuvantekijöitämme. Hänen edellinen sarjakuvaromaaninsa kuvasi Elias Lönnrotia ja Kajaania. Uutuus, Kyllä eikä ei, sijoittuu niin ikään 1800-luvulle, mutta Ouluun.
Lönnrot kuuluu sielläkin seurapiireihin, mutta pääosassa nähdään liberaali pappi, opettaja ja päätoimittaja Hans Nyman. Molemmat miehet viehättyvät meriltä palanneesta nuoresta körttiläisneidosta, Maria Piponiuksesta.
Teemoista löytää yhtymäkohtia nykyaikaan. Lehdet kamppailevat selviytymisestään. Hansin edustama edistysusko ja Paavo Ruotsalaisen tarjoama vanhoillisuus kilpailevat suosiosta. Köyhyys ojentaa anovaa kättä hyväosaisten suuntaan.
Leskeytyneen Hansin seksuaalinen kaipuu saa alastoman käsittelyn. Hän hakee lohtua Alma-piian sylistä ja närkästyttää seurakuntansa. Maria puolestaan taistelee synnintuntoisena omalla tahollaan viettejään vastaan, niin omatahtoinen kuin onkin.
Ranta on myöntänyt oman avioeronsa heijastuvan näitten ihmisten erotiikan nälkään.
Kirja vaatii vähintään kaksi katselukertaa, ennen kuin tarina ja henkilöt kunnolla hahmottuvat. Sisäkannessa päähenkilöt esitellään sukunimillä, tarinassa he esiintyvät pääosin etunimillä. Kaikkien henkilöitten tunnusmerkit eivät säily läpi teoksen.
Joitakuita ärsyttää Rannan haparoiva, luonnosteleva viiva. Mutta juuri se tekee persoonista eläviä, näyttää luonteenpiirteitä ja tunnelmia. Huumoria ja muutama ylilyöntikin mahtuu mukaan. Taustana piirtyy eri vuodenaikojen Oulu.
Vaikka lopussa kerrotaan historiaan perustuvien henkilöitten myöhemmistä vaiheista, teos ei ole dokumentti vaan fiktio.
Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla vuonna 2009 palkitun Ville Rannan tärkeimmät teokset on julkaistu ranskaksikin, niin myös Kyllä eikä ei.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Ville Ranta: Kyllä eikä ei.
264 sivua. WSOY.