• Sää lämpenee, mutta pysyy epävakaisena

    Alun noin 15 asteen lämpötiloista noustaan päivä päivältä ylöspäin ja torstaina 20 astetta saavutetaan suuressa osassa maata. Sateita tulee jossain päin maata päivittäin, mutta niidenkin osuus vähitellen vähenee ja aurinkoisen sään osuus kasvaa.
    Tilaajalle
    Sateiden osuus vähenee vähitellen. Kuvituskuva.
    Sateiden osuus vähenee vähitellen. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    6.7.202619:06
    Petri Hoppula

    Maanantaina lämpötila kohosi vain Ähtärin Inhan sääasemaalla yli kahteenkymmeneen asteeseen (20,2). Kuusamossa ylin lämpötila jäi 10,5 asteeseen. Tiistaista tulee myös varsin viileä. Ylin lämpötila vaihtelee 8 ja 18 asteen välillä.

    Aamulla Suomen päällä on kahden säärintaman sateita. Laajempi sadealue on Länsi-Lapissa ja sen jatkuvammat sateet väistyvät iltapäiväksi Norjan ja Ruotsin puolelle.

    Toinen koukun muotoinen sadealue kaartuu aamulla Päijänteen itäpuolelta pääkaupunkiseudun ja Varsinais-Suomen yli Pohjanmaan maakuntiin ja siitä edelleen Kainuuseen ja Koillismaalle. Tämän sadealueen sateita leviää päivällä myös maan itäosaan ja lisäksi päivän kuluessa syntyy eri puolille Suomea kuurosateita, paikoin myös ukkosia. Laajin poutainen alue löytyy tiistaipäivän osalta Pohjois-Pohjanmaan länsiosasta Itä-Lappiin ulottuvalta alueelta.

    Tiistaista tulee varsin viileä
    Tiistaista tulee varsin viileä Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keskiviikosta tulee yleisesti 2‒4 astetta tiistaita lämpimämpi. Yhtenäisimmät sateet painottuvat Lappiin, mutta sade- ja ukkoskuuroja syntyy päivän aikana jälleen eri puolille maata, maan etelä- ja keskiosaan kuitenkin enää melko paikallisesti. Suurin vuorokausisademäärä on Keski-Lapissa jopa yli 30 mm.

    Torstaina lämpötila kohoaa jo Keski-Lappia myöten yleisesti 20 asteeseen tai sen yläpuolelle. Etelä-Lapista maan keskiosaan yltävällä alueella on laaja poutainen ja aurinkoinen alue. Etelä- ja Itä-Suomeen saapuu Suomenlahden yli sadealue, jossa myös ukkostaa ja vettä kertyy Salpausselän etelärinteille paikoin yli 30 mm. Lapissa kuurottelee 0‒10 mm.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    lämpötila
    sade
    ukkonen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita