• Savon Sanomat: Valtion sakkotulopotti kasvussa

    Viime vuonna sakoista kertyi kaikkiaan yli 86 miljoonaa euroa.
    Viime vuonna sakoista kertyi kaikkiaan yli 86 miljoonaa euroa.
    Viime vuonna sakoista kertyi kaikkiaan yli 86 miljoonaa euroa. Kuva: LEHTIKUVA / Minttu Lehtovaara
    Uutiset
    25.11.201609:19
    STT

    Valtion sakkotulot kääntyivät viime vuonna nousuun, kertoo Savon Sanomat. Kaikkien sakkorangaistusten eurokertymä valtiolle kasvoi yli kahdeksalla prosentilla edellisvuodesta. Tänä vuonna kasvun odotetaan kiihtyvän.

    Aiemmin vuodesta 2011 alkaen sakkokertymä oli tasaisessa laskussa.

    Pääsyynä kasvuun on rikesakkojen korotus syksyllä 2015. Sakkoja ei siis määrätä aiempaa enemmän, vaan yksittäisten sakkojen rahallinen arvo on noussut.

    Viime vuonna sakoista kertyi kaikkiaan yli 86 miljoonaa euroa. Summaan ei ole laskettu yhteisösakkoja ja uhkasakkoja.

    Sakkoihin on suunnitteilla vielä lisää korotuksia, mutta asian käsittely on kesken. Suunnitellut päivä- ja rikesakkojen kaksinkertaistaminen ja yhteisösakkojen kolminkertaistaminen toisivat valtiolle 53–56 miljoonan euron lisätulot vuosittain.

    Artikkelin aiheet
    sakkotulot
    rikesakkojen korotus
    Suomen valtio
    sakkojen kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle