• Valiolta suurinvestointi Riihimäelle

    Herajoelle rakennettava välipalatehdas käynnistyy ensi vuonna.
    Uutiset
    23.3.201618:00
    Jarmo Palokallio

    Valion uusi välipalatehdas otetaan käyttöön Riihimäen Herajoella ensi vuonna. Investoinnin arvo on 170 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan siitä tulee sekä ympäristöystävällisyydeltään että tuotantoteknologialtaan huippuluokan meijeri.

    "Välipalatehdas vahvistaa Valion kilpailukykyä sekä Suomessa että viennissä. Uuden meijerin kapasiteetti on noin 120 miljoonaa kiloa vuodessa", kertoo johtaja Mika Koskinen.

    Meijerin energia-, logistiikka- ja vedenkäyttöratkaisut vähentävät maito- ja muiden raaka-aineiden hävikkiä merkittävästi. Uudenlainen, täysin suljettu tuotantoprosessi nostaa hygieniatasoa.

    Yhtiön mukaan uusi teknologia mahdollistaa aivan uudenlaisten mielenkiintoisten välipala- ja herkuttelutuotteiden valmistuksen. Suunnittelussa on otettu huomioon vientimarkkinoiden erilaiset vaatimukset.

    Maidontuottajien omistama Valio on toiminut Herajoella 49 vuotta.

    Artikkelin aiheet
    Valio
    riihimäki
    herajoki
    välipalatehdas
    investointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria