• Ihmisen murrosikää säätelevä geeni määrää myös lohen koon

    Suomalais-norjalainen tutkijaryhmä on löytänyt geenin, joka määrää lohen koon sen palatessa mereltä kotijokeensa kutemaan.
    Tutkijoiden mukaan lohen kokoa säätelevän geenin selvittäminen voi auttaa luonnonlohikantojen hoitoa ja suojelua. Kuvassa lohenpyyntiä Tornionjoella.
    Tutkijoiden mukaan lohen kokoa säätelevän geenin selvittäminen voi auttaa luonnonlohikantojen hoitoa ja suojelua. Kuvassa lohenpyyntiä Tornionjoella. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.11.201513:15
    Suvi Jylhänlehto

    Tutkijoiden yllätykseksi lohen kokoa säätelevä geeni on sama, joka säätelee ihmisen murrosiän alkamista.

    Jokeen nousevan sukukypsän lohen koko riippuu merellä vietettyjen vuosien määrästä. Lohen merivaelluksen pituuden geneettistä taustaa ei ole aiemmin tunnettu, ja sen ottaminen huomioon lohikantojen hoidossa on ollut vaikeaa. Monilla lohikannoilla sukukypsyyden saavuttamisen ikä, eli merivuosien määrä, on alentunut.

    Asiasta kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Tutkimushankkeeseen osallistui Luken lisäksi Turun yliopisto ja norjalaisia tutkimuslaitoksia.

    "Löytämämme VGLL3 -geeni säätelee rasvojen kertymistä kehoon, mikä on tärkeä muuttuja sukukypsyysiän määräytymisessä. Yllättäen tämä sama geeni on mukana säätelemässä ihmisen murrosiän alkamista. Tutkimustuloksella on tärkeitä soveltamismahdollisuuksia luonnonlohikantojen hoidossa ja suojelemisessa", toteaa akatemiaprofessori Craig Primmer Turun yliopistosta.

    Sekä koiras- että naaraslohien koko ja menestys lisääntymisessä kasvavat, mitä pidempään ne viipyvät meressä ennen sukukypsyyden saavuttamista. Samalla kuitenkin kasvaa riski menehtyä ennen lisääntymismahdollisuutta.

    "Lohen koon määräävää geeniä voitaisiin käyttää esimerkiksi palauttamalla suuria, myöhemmin sukukypsyyden saavuttavia yksilöitä populaatioon, jossa niiden osuus on pienentynyt", sanoo tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskuksesta.

    Primmerin mukaan tulos voi edistää myös tutkimusta, joka liittyy ihmisen murrosiän ajankohdan määräytymiseen ja myöhäisen tai aikaisen murrosiän terveysvaikutuksiin.

    Artikkelin aiheet
    geenitutkimus
    lohi
    murrosikä
    Luonnonvarakeskus
    Turun yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria