• Lapin lentokentille ennätysmäärä työntekijöitä kiireistä talvea varten

    Lapin lentoasemien lentomäärät kasvavat toista talvea putkeen. Kittilän kentällä jopa hallintohenkilökunta on kiireisimpinä päivinä laitettu auttamaan matkatavaroiden käsittelyssä.
    Talvikaudella Lappiin lentää reittilentojen lisäksi noin 130 konetta viikossa. Lappiin lennetään ensi talvena 14 maasta ja 30 ulkomaan kaupungista. LEHTIKUVA / Otto Ponto
    Talvikaudella Lappiin lentää reittilentojen lisäksi noin 130 konetta viikossa. Lappiin lennetään ensi talvena 14 maasta ja 30 ulkomaan kaupungista. LEHTIKUVA / Otto Ponto 
    Uutiset
    21.10.201712:40
    STT

    Lapin lentoasemien lentomäärät kasvavat toista talvea putkeen. Lentoyhtiöt avaavat uusia reittilentoyhteyksiä, ja myös tilauslentojen varaukset ovat kasvussa viime vuoteen verrattuna.

    Talvikaudella Lappiin lentää reittilentojen lisäksi noin 130 konetta viikossa. Lappiin lennetään ensi talvena 14 maasta ja 30 ulkomaan kaupungista.

    Kiireinen talvikausi tuo pienille kentille lentopiikkejä, kun muutaman tunnin kuluessa koneita voi saapua ja lähteä useita. Etenkin Euroopasta saapuvat lennot painottuvat aamuihin ja iltoihin. Finavian lentoasemaverkosto- ja myyntijohtaja Joni Sundelinin mukaan suurten lentoyhtiöiden aikatauluihin ei voi juuri vaikuttaa, joten lentopiikit vaativat henkilökunnalta joustavuutta.

    Vilkkaalta vaikuttavan talven takia Lapin kuudelle lentokentälle on palkattu ennätysmäärä kausityöntekijöitä. Maahuolintapalveluita ja turvatarkastuksia hoitava Airpro on rekrytoinut talvikaudeksi 170 työntekijää. Puolet työntekijöistä on uusia, ja henkilökunnan kouluttaminen alkaa pian.

    Kittilän kentällä jopa hallintohenkilökunta on kiireisimpinä päivinä laitettu auttamaan esimerkiksi matkatavaroiden käsittelyssä.

    "Henkilökuntaa voidaan myös siirtää esimerkiksi Rovaniemeltä Kittilään kiireisimpinä päivinä", kertoo Airpron toimitusjohtaja Janne Hattula.

    Finavia on investoinut Lapin lentokenttiin 35 miljoonaa euroa viimeisen kolmen vuoden aikana. Nyt Finavia suunnittelee uusia investointeja. Johtaja Sundelinin mukaan Finavialla uskotaan, että Lapin lentojen suuri kysyntä on ainakin jollain tasolla tullut jäädäkseen.

    "Toiminta nykyisten seinien sisällä on viritetty huippuunsa", Sundelin toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Lappi
    lentokentät
    talvikausi
    matkailu
    Finavia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle