• Suomessa järvivesistä on löydetty mikromuoveja yhtä paljon kuin Itämerestä – päätyy ihmisen elimistöön viikossa pankkikortin verran

    Suurin yksittäinen lähde on juomavesi. Suomessa juomaveden laatu on hyvällä tolalla.
    Mikromuovia kertyy paitsi pullo- myös hanavedestä. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria.
    Mikromuovia kertyy paitsi pullo- myös hanavedestä. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Kuva: Lehtikuva/ Mikko Stig
    Uutiset
    12.6.201910:32
    STT

    Ihmisen elimistöön päätyy viikossa pankkikortin verran mikromuovia, kertoo WWF:n tilaama tutkimusraportti.

    Raportin mukaan ihmisen elimistöön päätyy mikromuovia noin viisi grammaa viikossa. Vuodessa elimistöön ehtii päätyä jopa neljänneskilo mikromuoveja.

    Tarkastelluista elintarvikkeista eniten mikromuovijäämiä oli oluessa, merenelävissä ja suolassa.

    Selvityksestä ilmenee, että suurin yksittäinen mikromuovien lähde on kuitenkin juomavesi. Mikromuovia kertyy ihmisen kehoon paitsi pullo- myös hanavedestä. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria.

    Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Intiassa on juomavedessä kaksinkertainen määrä mikromuoveja kuin Euroopassa. WWF:n tiedotteen mukaan, jäteveden puhdistus ja juomaveden laatu ovat Suomessa kuitenkin hyvällä tasolla.

    Tästä huolimatta Suomessakaan ei olla täysin puhtoisia. Kierrätykseen päätyy Suomessa vain reilu neljäsosa kaikista kuluttajien käyttämistä muovipakkauksista.

    "Suomessa ovat Itämeren muoviroskaisimmat rannat, joiden roska on peräisin kuluttajien ja rakennusten käyttämästä muovista. Myös järvivesistä, joista juomavetemme valmistetaan, on löydetty mikromuoveja yhtä paljon kuin Itämerestä", kertoo WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo.

    Selvityksen raportissa vaaditaan maailman hallituksia ottamaan vastuu muoviongelmasta ja koko valmistajista kuluttajiin saakka kulkevasta ketjusta.

    "WWF vaatii maailman päättäjiä solmimaan kansainvälisen muoviroskasopimuksen, joka lopettaisi muovin päätymisen meriin vuoteen 2030 mennessä", Soirinsuo kertoo tiedotteessa.

    Muovien kulkeutumista ihmisiin ravinnon mukana tarkasteleva selvitys kokosi yhteen yli 50 muovitutkimuksen tulokset. Raportti on WWF:n tilaama ja perustuu Newcastlen yliopiston tutkimukseen.

    WWF kerää parhaillaan allekirjoituksia kansainväliseen muovivetoomukseen, joka tähtää kansainväliseen muoviroskasopimukseen. Vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut yli 660 000 henkilöä.

    Edit. 13.6.2019 klo 10.38 WWF korjaa tiedotettaan, jutusta ja otsikosta vaihdettu sana "kertyy" sanaksi "päätyy".

    Artikkelin aiheet
    mikromuovi
    WWF
    Itämeri
    juomavesi
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria