• Kohonneet kulut heikensivät OP:n tulosta

    Myös vakuutusten tuotto väheni.
    OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen.
    OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    1.11.201711:05
    Jouko Kyytsönen

    OP:n tammi–syyskuun tulos ennen veroja aleni 873 miljoonaan euroon edellisvuoden 921 miljoonasta eurosta.

    Pääjohtaja Reijo Karhisen mukaan heikentyminen johtui erityisesti kulujen 12 prosentin kasvusta uusien toimintojen vuoksi. OP on laajentamassa toimintojaan terveydenhoitoon, liikenteeseen ja asumiseen.

    Tuototkin kasvoivat, mutta vain 4 prosenttia.

    Vahinkovakuutuksen tulot pienenivät 70 miljoonaa euroja, kun vakuutuskate heikkeni korkojen alentamissuunnitelman nopeuttamisen vuoksi.

    Karhisen mukaan OP:n tuloskehitys on kuitenkin jatkunut tänä vuonna vahvana ja odotusten mukaisena. Koko tämän vuoden tuloksen OP arvioi jäävän samantasoiseksi tai pienemmäksi kuin vuoden 2016 tulos.

    Karhisen mukaan tänä vuonna 400 miljoonaan euroon nouseva kehitysohjelma etenee suunnitellusti.

    OP julkisti Koti -markkinapaikkansa. Pohjola-sairaalat avattiin Ouluun ja Kuopioon.

    Karhisen mukaan lähivuosien aikana viedään läpi erittäin laaja investointiohjelma, järjestelmien ja henkilöstön osaamisen kehittäminen.

    Artikkelin aiheet
    OP Ryhmä
    tulos
    vakuutus
    Reijo Karhinen
    sijoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle