• Tervetuloa makeisten tulevaisuuteen: Proteiinisuklaa syntyy ilman hiilidioksidista

    Fazerin innovatiivinen tuote herättää kysymyksiä ja tuo haasteita, sillä suklaan maistatuskin kuluttajille on tällä hetkellä mahdollista ainoastaan Singaporessa.
    Tilaajalle
    Tuotekehitysjohtaja Heli Anttila on työskennellyt Fazerin eri sektorien  tuotekehityksessä lähes 20 vuotta. Hän on ollut mukana myös Pro ruis -omavaraisuushankkeessa. Rukiin omavaraisuustavoite täyttyi Suomessa vuonna 2015.
    Tuotekehitysjohtaja Heli Anttila on työskennellyt Fazerin eri sektorien tuotekehityksessä lähes 20 vuotta. Hän on ollut mukana myös Pro ruis -omavaraisuushankkeessa. Rukiin omavaraisuustavoite täyttyi Suomessa vuonna 2015. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    29.1.202422:00
    Kimmo Lundén

    Makuaistimus on tumman suklainen. Hasselpähkinää, kaurapuffeja ja kuivattua mansikkaa.

    Fazer esitteli MT:lle Vantaan Vaaralan tuotantolaitoksellaan maailman ensimmäisen suklaalevyn, jonka ainesosiin on sekoitettu kaksi grammaa ilman hiilidioksidista solukasvatettua Solein-proteiinia.

    ”Maista suklaan tulevaisuutta, taste the future!”, kehotti Fazer Makeisten tuotekehitysjohtaja Heli Anttila.

    44 gramman painoisessa tummasuklaalevyssä hiilidioksidista kasvatettu proteiinihippu ei tuntunut mullistavalta. Suklaalevyä ei kuitenkaan saanut viedä ulos huoneesta saati myydä snack-välipalana kahviossa.

    Miksi ihmeessä?

    Toistaiseksi uuselintarvikelupaa hakenut Solar Foods on saanut kuluttajatuotteelta vaaditun luvan vasta Aasian Singaporesta. Suklaalevyä ei voi myydä, markkinoida tai edes maistattaa kuluttajilla muualla.

    ”Oletusarvona se, että saamme proteiinille uuselintarvikeluvan Euroopassa vuoden 2025 aikana”, Anttila odottaa.

    Fazer on 15 prosentin osuudellaan suurin yksittäinen omistaja Solar Foodsissa.

    Uuselintarvikelupien noudattamista valvoo Suomessa Ruokavirasto.

    Solein-proteiini valmistetaan ilmasta sähkön ja veden avulla, ilman maataloutta. Singapore on ensimmäisenä maailmassa myöntänyt uuselintarvikeluvan tälle ainesosalle.

    Innovaatio on osa Fazerin ohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää tulevaisuuden suklaata. Yhtiö on vähemmistöosakkaana nuoressa ruokateknologiayrityksessä Solar Foodsissa, joka kehittää tulevaisuuden ainesosia elintarvikkeisiin.

    Ilman hiilidioksidista kasvatettu Solein-proteiini on esimerkki Fazerin tuotekehityksestä, jolla se pyrkii vastaamaan kuluttajien tulevaisuuden tarpeisiin, vastuullisuuteen ja kilpailussa erottuvuuteen.

    Kehitystyö jatkuu Vantaalla yhteistyössä VTT:n kanssa ja osin Business Finlandin rahoituksella.

    Suomalainen elintarvikekonserni investoi uusiin tuotteisiin ja tuotekehitykseen. Vuonna 2022 Fazer-konsernin tutkimus- ja tuotekehityskustannukset kasvoivat 16 prosenttia 10,1 miljoonaan euroon. Fazer keskittyi uusissa elintarvikeratkaisuissaan edelleen kauraan.

    Pitkän aikavälin Fazer Xtech -tutkimus- ja kehitysohjelmassa luotiin uudet immateriaalioikeudet tulevaisuuden kestäviä kasvipohjaisia innovaatioita varten. Suoliston ja aivojen yhteys, ravintokuitu ja kasvipohjaiset proteiinit olivat Fazerin ravitsemustutkimuksen keskiössä.

    Solar Foods rakennuttaa parhaillaan pilottitehdasta proteiinin kasvattamiseksi Vantaalle. Yhtiö tiedotti marraskuussa keränneensä kahdeksan miljoonan euron pääomasijoitukset suomalaisilta sijoittajilta.

    ”Ravintosisällöltään rikasta ruokaa – ohuesta ilmasta”, food-tech -yhtiö Solar Foods kuvailee yhtiön toimintaa verkkosivuillaan. Proteiinitehdas aloittaa tuotannon kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla.

    Fazerin Solein-proteiinisuklaan myyntitavoitteista ei vielä voi puhua, koska yhtiö vasta kerää kuluttajapalautetta Singaporessa. Suklaalevyjä on viime viikosta saakka ollut rajoitettu erä myynnissä valikoiduissa singaporelaiskaupoissa.

    Näyttää suklaalta ja maistuu suklaalta. Kuvan suklaalevyn raaka-aineen pienenä osana käytetyllä solein-proteiinilla on uuselintarvikelupa myönnetty toistaiseksi vasta Singaporen markkinoille.
    Näyttää suklaalta ja maistuu suklaalta. Kuvan suklaalevyn raaka-aineen pienenä osana käytetyllä solein-proteiinilla on uuselintarvikelupa myönnetty toistaiseksi vasta Singaporen markkinoille. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Perheomisteisen Fazerin aiempia tutkimus- ja kehitysinnovaatioita ovat esimerkiksi kaupan leipähyllyille jo päässeet kolesterolia alentavat ruis- ja kauraihmeet, jauhot korvannut juurespohjainen leipä ja kauran kuorista erotettu kaura-xylitoli.

    Kaura-xylitolitehtaan investointi valmistui Lahteen vuonna 2019.

    ”Haluamme olla edelläkävijä ruokamarkkinoilla”, Anttila kuvaa.

    Tuotekehitys vie vuosia aikaa ja kysyy rahaa.

    Kuluttajien tottumukset ja arvostukset muuttuvat. Kaakaon kasvatusalueilla Afrikassa ja Keski-Amerikassa ilmastonmuutos luo omat haasteensa. Kuluttajat ja viranomaiset edellyttävät raaka-aineiden tuotannon vastuullisuutta ja tuotantoketjun läpinäkyvyyttä.

    ”Mallastetusta rukiista olemme valmistaneet suklaan tyyppisen tuotteen, jonka muutaman tuhannen testierä myymälöissämme myytiin nopeasti loppuun.”

    EU:n suklaadirektiivin mukaiseksi suklaaksi näitä makeislevyjä ei voi kutsua.

    Yritysten maineen haliintaa käsitelleessä Luottamus ja Maine -tutkimuksessa Fazer nousi viime vuonna kärkeen. Tunnettuus on vahvaa niin kotimarkkinoilla kuin maailmalla:

    ”Suomalaiset rakastavat Fazerin sinistä. Suklaan makutottumukset vaihtelevat maittain. Tummaa suklaata suomalaiset syövät vähemmän kuin kuluttajat tyypillisesti muualla.”

    Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 1, 122 miljardia euroa. Vuosiliikevaihdosta tulee ulkomailta suunnilleen 40 prosenttia.

    Fazer-konserni julkistaa vuoden 2023 tilinpäätöksensä 6. helmikuuta.

    Solujen biokasvattamot voivat kasvaa ja skaalautua, olla joskus tulevaisuutta. Maataloustuotteet kuten kaakao ja maito pysyvät kuitenkin suklaan raaka-aineina:

    ”Fazerin suklaa erottuu maultaan kilpailussa tuoreella maidolla. Maitoauto käy tehtaan pihassa joka päivä”, viestinnästä vastaava Taina Lampela-Helin konkretisoi Vantaalla.

    Lisää aiheesta
    • Fazer myi testieränä Taste the Future -makeislevyjä kesällä.

      Ruoka | Ruissuklaata vai soluviljeltyä kaakaota – Fazer kehittelee kaakaolle korvikkeita

    • Solein-proteiinia voidaan käyttää erilaisissa ruuissa ja tuotekategorioissa korvaamaan maitoa, lihaa ja kananmunaa. Soleinin keltainen väri voidaan tuoda esiin ruoissa tai sitä voidaan halutessa peittää.

      Elintarviketeollisuus | Solar Foods käynnistelee ilmasta ja sähköstä proteiinia valmistavaa tehdastaan ‒ kapasiteetti 120 tonnia vuodessa

    • Ilmasta ja vedystä tehtävää proteiinia tuotettiin alunperin VTT:llä koeoloissa.

      Suomeen rakennetaan maailman ensimmäinen proteiinia ilmasta ja sähköstä tuottava tehdas – toiminnan tarkoitus alkaa vuonna 2023

    • Vihreitä kuulia myydään rasiassa, jonka kannessa on kuninkaallinen kruunu.

      Ruoka | Inhokki vai suosikki? Jouluklassikko vihreät kuulat porskuttaa vuodesta toiseen – uunissa karkki voi räjähtää

    Artikkelin aiheet
    Fazer
    Solein-proteiini
    proteiinisuklaa
    ruokainnovaatio
    Solar Foods
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria