• Postin Malinen irtisanoutui, ei saa erorahaa – "Nyt on oikea aika sanoa kiitos"

    Malisen tehtäviä hoitaa toistaiseksi Turkka Kuusisto.
    Heikki Malinen luotsasi Postia seitsemän vuotta.
    Heikki Malinen luotsasi Postia seitsemän vuotta. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    2.10.201910:30
    Eija Mansikkamäki

    Postin toimitusjohtajan Heikki Malinen on eronnut tehtävästään.

    Malinen ilmoitti irtisanoutumisestaan Postin johtoryhmälle 1. lokakuuta eli eilen tiistaina ja erosi samantien. Malinen on johtanut Postia vuodesta 2012.

    Postin englanninkielisen tiedotteen mukaan Malinen ei saa erillistä erorahaa, vaan neljän kuukauden palkan.

    "Kun tulin Postiin, omistajalla oli minulle kolme tavoitetta: pitää Posti kannattavana, rakentaa uusia kannattavia liiketoimintoja Postin tulevaisuuden varmistamiseksi ja tehdä Postista pörssikelpoinen yhtiö. Kaikki nämä on täytetty. Vuodet ovat olleet rankkoja rakennemuutosten vuosia, mutta myös menestyksen. Nyt tunnen, että on oikea aika sanoa kiitos ja tehdä tilaa seuraajalle", Malinen sanoo tiedotteessa.

    Hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjolan pahoittelee Malisen päätöstä ja kehuu tämän tekemää työtä. "Posti on ollut Heikin aikana hyvin hoidettu yhtiö, kehittynyt oikeaan suuntaan ja täyttänyt tavoitteet. Talous ja uudistukset osoittavat, että Postin strategia on ollut oikea ottaen huomioon toimialan radikaalit muutokset."

    Malisen seuraajaksi on nimitetty toistaiseksi Turkka Kuusisto, joka on vastannut Postin paketti- ja verkkokaupan palveluista.

    Uuden toimitusjohtajan haku alkoi välittömästi.

    Malinen on saanut rajua kritiikkiä lähes miljoonan euron vuosituloistaan, erityisesti tilanteessa jossa Postin työntekijöiden palkkaa haluttiin alentaa siirtämällä heidät toisen työsopimusjärjestelmän piiriin.

    Postin henkilöstön 2 000 työntekijää aloitti 2.9. kolme päivää kestävän lakon protestina Postin päätökselle siirtää 700 paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnan työntekijää teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.

    Malinen reagoi syyskuun alussa kertomalla luopuvansa kahden kuukauden palkastaan eli kahdesta 46 000 euron bruttokuukausipalkasta ilman lomarahoja. Juttu aiheesta ja Postin vaikeasta tilanteesta löytyy täältä.

    Juttua korjattu 2.10. klo 8.39: Markku Pohjola on Postin hallituksen, ei hallintoneuvoston puheenjohtaja.

    Lue lisää:

    Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen luopuu kahden kuukauden palkastaan: "Oma harkittu päätökseni"

    Kauhuskenaario toteutumassa — Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen mukaan lehtien jakelu voi loppua jo 2025

    Keskustan Kärnä vaatii Postin toimitusjohtajan eroa: "Ymmärrän kyllä, että tuollaisesta hillotolpasta on vaikeaa päästää irti, mutta kyllä Malisen pitäisi nyt ymmärtää lähteä"

    Artikkelin aiheet
    Heikki Malinen
    Posti
    toimitusjohtajan vaihdos
    irtisanoutuminen
    suomalainen työelämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria