• Muutama ääni ratkaisee kaksi viimeistä EU-paikkaa

    EU-vaalissa kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, vihreät ja RKP ratkovat viimeiset paikat. Sunnuntaina niistä kaksi voittaa ja kolme pettyy. MTK:n Juha Marttila kannustaa maaseudun ihmisiä vaaliuurnille.
    Uutiset
    23.5.201407:00
    MT toimitus

    EU-vaalin tuloshaarukka on: kokoomus 3–4, keskusta 2–3, perussuomalaiset 2–3, SDP 2, vihreät 1–2, vasemmistoliitto 1, RKP 0–1 ja kristillisdemokraatit 0 paikkaa. Kokonaan ulos kristillisdemokraattejakaan ei voi laskea.

    Arvio perustuu Ylen ja Taloustutkimuksen torstaina julkistamiin EU-vaalikannatuslukuihin ja edellisen EU-vaalin ennusteeseen ja tulokseen. Niiden mukaan kaksi viimeistä paikkaa ratkotaan usean puolueen kesken, ja erot ovat parhaimmillaan tai pahimmillaan äärimmäiset pienet.

    Suuri vaikutus tulokseen on äänestysprosentilla. Ne puolueet menestyvät, jotka saavat äänestäjänsä sunnuntaina liikkeelle.

    MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä ennakkoäänestysluvut ovat huolestuttavia. Ennakkoon äänesti 17,3 prosenttia äänioikeutetuista. Osuus laski viiden vuoden takaisesta, vaikka ääniä annettiin lukumääräisesti enemmän.

    ”Maaseutu pitää saada vaaliuurnille. Kannustan kaikkia ottamaan ihmisiä mukaan kyliltä äänestämään,” Marttila sanoo.

    MTK ei aio antaa yleisiä äänestyssuosituksia.

    ”Maaseudun puolesta toimivaa ihmistä kannattaa äänestää”, Marttila kommentoi.

    ”Toisaalta en suosittele äänestämään esimerkiksi Jörn Donneria , joka vihaa suomalaista maataloutta ja ruokaa.”

    HEIKKI VUORELA

    JANNE IMPIÖ

    Artikkelin aiheet
    EU-vaalit
    Suomen puolueet
    äänestys
    maaseutu
    vaalitulos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria