• Ilmastonmuutos tuo eteläisiä sienilajeja pohjoiseen – suppilovahvero on hivuttautunut vuosien saatossa Lappiin asti

    Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt suomalaisissa sienimetsissä.
    Sienikirjailija Lasse Kosonen sanoo, että esimerkiksi valevahveroa on ollut silmiinpistävästi esillä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Sienikirjailija Lasse Kosonen sanoo, että esimerkiksi valevahveroa on ollut silmiinpistävästi esillä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    16.10.201800:00
    STT

    Ilmaston tämänhetkinen tila pidentää sienestyskautta, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoisasiantuntija Kauko Salo.

    "Se on ollut kiistaton totuus 2000-luvulla, että syksyt pitenevät. Pakkaset eivät tule niin aikaisin kuin aikaisemmin eikä lumenpeite, mikä estää sienestämisen", Salo sanoo.

    Tänä vuonna lämmin ja kuiva kesä myöhästytti sienestyskautta, mutta vastaavasti kausi pitenee loppupäästä.

    "Elokuu oli ihan tyhjä, syyskuun alkupuolella rupesi tulemaan sieniä, kun tuli vettäkin. Nytkin on poikkeuksellisen lämmintä ja sienikausi jatkuu edelleen. Etelä-Suomessa on ollut silmiinpistävän hyvä sienikausi", sienikirjailija Lasse Kosonen kuvailee tilannetta.

    Toinen seuraus lämpenevästä ilmastosta on eteläisten sienilajien ilmestyminen pohjoisemmaksi.

    "Perinteisiä eteläisiä lajeja, joita on esimerkiksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa, alkaa esiintyä myös Etelä-Suomessa lehtipuuvaltaisissa metsissä tai lehdoissa", Salo sanoo.

    Myös suppilovahveron esiintyvyys on lisääntynyt, mutta Salo ei varmuudella osaa sanoa, liittykö se ilmastonmuutokseen. Vielä 1980–1990-luvulla suppilovahveron esiintyvyys painottui Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta nykyään sientä tavataan Salon mukaan myös Metsä-Lapin alueella.

    Pitkällä aikavälillä Salo ennustaa metsänkuvan muuttuvan, mikä samalla vaikuttaa puiden kanssa symbioosissa elävien sienten esiintyvyyteen. Ilmastonmuutos näkyy myös luonnonilmiöissä, kuten paikallisesti lisääntyvissä myrskyissä.

    "Kun on paljon lahotettavaa materiaalia, lahottajasienet lisääntyvät. Monet sienitaudit voivat lisääntyä, kun lämpötila nousee, eikä se kohtele havumetsiäkään hyvin", Salo sanoo.

    Hänen mukaansa tämä saattaa myös johtaa metsille tuhoisien sienilajien leviämiseen.

    Tulevina vuosisatoina Salo arvelee herkkutattien ja männynherkkutattien vetäytyvän Pohjois-Suomeen, kun kuusien ja mäntyjen määrät vähentyvät Etelä-Suomessa.

    Joitakin sienilajeja on tänä vuonna esiintynyt selvästi enemmän kuin tavallisesti. Lasse Kososen mukaan lahottajasieniä kasvaa tällä hetkellä metsässä paljon.

    "Oranssihiippoa, jota en välttämättä ole nähnyt edes viiden vuoden välein, on ollut joka paikassa", hän sanoo.

    Myös lahovalmuskaa ja valevahveroa on hänen mukaansa ollut silmiinpistävästi esillä. Syötävistä sienistä suppilovahveroita löytyy yhä runsaasti.

    Kosonen ei lähde arvailemaan, miten pitkään ruokasieniä vielä pystyy keräämään.

    "Ei tässä kukaan osaa ennustaa. Jonakin päivänä yhtäkkiä tulee yöpakkaset, ja siinä sitten ollaan."

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    sienet
    sienestys
    suppilovahvero
    Luonnonvarakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria