• LM: Vuosikymmeniä vanha metsätieverkko rapistuu käsiin

    Raskas kalusto ja muuttuva ilmasto rasittavat heikkokuntoisia metsäautoteitä entisestään.
    Heikkokuntoiset metsäautotiet vaikeuttavat muun muassa puukuljetusten ajoa.
    Heikkokuntoiset metsäautotiet vaikeuttavat muun muassa puukuljetusten ajoa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    7.8.201715:20
    Nikke Kinnunen

    Lännen Media uutisoi tänään maanantaina, että huoltoa vaille jääneen metsäautotieverkoston kunto rapistuu.

    Lehden mukaan tieverkon rakenteita pitäisi peruskorjata ainakin kolmen tuhannen kilometrin verran. Viime vuonna korjauksia tehtiin kuitenkin vain 1 000 kilometrille.

    Suomen tieverkon kokonaismitta on 450 000 kilometriä, josta kolmannes on metsäteitä. Erityisesti yksityisten metsäteiden kunto heikkenee. Tällaisia teitä on Suomessa liki 100 000 kilometriä, eli viidennes maamme tiestöstä.

    Lännen Median jutussa todetaan, että heikentyvä kunto haittaa paitsi metsänhuoltotöitä, myös kansalaisten mahdollisuuksia liikkua luonnossa.

    "Korjausvelkaa tulee väkisin. Kyllähän puu saadaan vielä metsästä pois, mutta jos mennään vaikka kymmenen vuotta eteenpäin, niin ongelmia tulee", arvioi jutussa haastateltu metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen Suomen metsäkeskuksesta.

    Lehden mukaan suurin osa metsäautoteistä rakennettiin 1970–80-luvuilla, joten merkittävä osa verkostosta on nyt peruskorjausiässä. Viimevuotinen valtion kemera-tuen ehtojen heikennys sai vuosia hiipuneen peruskorjausinnon suorastaan romahtamaan.

    "Houkutteleminen on tässä se iso asia. Jonkun pitää ylipuhua osakkaat", selittää Lapin Kansan haastattelema metsäalan tutkimusyrityksen Metsäteho Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pajuoja.

    Lännen Media kirjoittaa, että yksityisteiden tienpidosta vastaavissa tiekunnissa voi olla kymmeniäkin osakkaita. Yksikään heistä ei kuitenkaan välttämättä ole sellainen aktiivi, joka ryhtyisi ajamaan asiaa.

    Koska monet metsäteiden osakkaat ovat ikäihmisiä, tai alueelta kaupunkeihin muuttaneita perillisiä, heillä ei ole LM:n mukaan enää arkielämässään kosketusta omaisuuteensa. Korjauspäätökset tehdään enemmistön tuella, joten työt voivat kariutua myös riitoihin kustannuksista.

    Peruskorjausten lisäksi myös muu kunnossapito on jäänyt monesti tekemättä.

    Lännen Media kertoo, että kun Suomen metsäkeskus teki viime vuonna tarkastuksen vuonna 2008 perusparannetuille teille, joka neljännen tien havaittiin olevan välittömän korjauksen tarpeessa. Lisäksi lopuista suurin osa kaipasi erilaisia hoitotoimia.

    Lehden mukaan myös ilmastonmuutos ja kuljetuskaluston painon lisääntyminen tuovat lisärasitusta metsäteille.

    "Osa teistä on niin heikkorakenteisia, että niillä ei pystytä kesällä ajamaan ollenkaan", kertoo LM:n haastattelema rovaniemeläinen kuljetusyrittäjä Jarmo Tolonen.

    Tolonen kuitenkin arvelee, että kasvava puun kysyntä saattaa herätellä teiden omistajia ryhtymään korjaustoimiin.

    Lännen Median artikkelin voit lukea esimerkiksi täältä.

    Artikkelin aiheet
    metsätiet
    ilmastonmuutos
    tieverkko
    metsätalous
    infran kunnossapito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle