• Onko Itä-Suomi jäänyt heitteille? MT Livessä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi

    Romakkaniemi kertoo haastattelussa myös, miten hän motivoi omia lapsiaan.
    Uutiset|Politiikka
    26.3.202519:00
    Matti Tuominen

    Julkisessa keskustelussa on noussut viime aikoina esiin se, että Itä-Suomi on jäänyt monin tavoin paitsioon. Keskiviikkoillan MT Liven lähetyksessä vieraillut Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kertoi, miten hän kehittäisi aluetta.

    Lähetyksessä pohdittiin myös sitä, pitäisikö uutta ydinvoimalaa suunnitella jo pikaisesti.

    Lähetyksen lopuksi Romakkaniemi kolmen lapsen isänä kertoi, miten hän kannustaa omia lapsiaan koulunkäyntiin ja myöhemmin työntekoon.

    Romakkaniemeä haastatteli Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Stina Haaso.

    ”Se on turvallisuuspoliittinenkin kysymys, että Itä-Suomi pysyy asuttuna ja elinvoimaisena.”

    Juho Romakkaniemi
    Lisää aiheesta
    • Raportin kirjoittajat ehdottavat, että Suomeen luotaisiin pisteytysmalli, jonka perusteella voitaisiin myöntää oleskelulupa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Yhteiskunta | Tuore raportti esittää maahanmuuton yhteiskuntasopimusta − tällainen se olisi

    • Kasvuriihi-hankkeen ehdotukset eivät miellytä kaikkia. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Kasvutyöryhmän veroehdotuksille satelee kritiikkiä

    • Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi (vas.) ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen arvioivat Yhdysvaltain presidenttinä aloittanutta Donald Trumpia suomalaisyritysten näkökulmasta.

      Politiikka ja talous | Trump aloitti USA:n presidenttinä, Suomen elinkeinoelämä varuillaan: "Toivotaan parasta, mutta pitäkää hatuistanne kiinni!"

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Juho Romakkaniemi
    itä-suomi
    Keskuskauppakamari
    MT Live
    ydinvoimala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa