• Halpa kruunu viesahatavarakauppoja

    Uutiset
    7.12.201515:00
    Jouko Kyytsönen

    Ruotsin kruunu on pienoisesta vahvistumisesta huolimatta yhä niin heikko euroon verrattuna, että Suomi häviää ruotsalaisfirmoille sahatavarakauppoja, Suomen Sahojen toimitusjohtaja Kai Merivuori sanoo.

    ”Sen sijaan dollarin vahvistuminen on erittäin hyvä juttu. Se auttaa vientiä lähinnä Asiaan sekä Afrikkaan.”

    ”Viennillä on pystytty hieman korvaamaan kotimarkkinoiden romahdusta. Silti sahatavaran tuotanto on pudonnut tänä vuonna 4–5 prosenttia.”

    Myös heikko rupla vaikuttaa varsinkin Pohjois-Afrikan kauppoihin. Kurssi heikkeni parissa vuodessa 40 prosenttia ja Venäjä on vientimarkkinoilla ylivoimainen.

    Sahatavaran vientihinnat ovat tammi–syyskuussa pudonneet 4 prosenttia, mutta vientimäärä on noussut saman verran.

    Kuusen vienti on kasvussa, mutta tilanne on Merivuoren mielestä yhä kehno. ”Kuvaisin sitä niin, että koomapotilas on avannut toisen silmänsä.”

    Jos USA:n dollari vahvistuu tasoihin euron kanssa, Euroopasta viedään sahatavaraa Amerikkaan ja suomalaisille avautuu vientiä Eurooppaan. USA:n hintaa painavat Kanadan tuhopuiden sahaus ja vienti, joka on suurimmillaan ensi vuonna.

    Suomen Sahojen varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Harri Huhtamaa Luvian Sahalta sanoo dollarin kurssin muutoksen helpottavan vientiä muun muassa Kiinaan ja USA:han. Toisaalta esimerkiksi vienti Japaniin kallistuu, koska konttikuljetusten kustannukset maksetaan dollareissa.

    Ruotsin valuuttahyöty on Huhtamaan mukaan yhä suuri. Maa on lisännyt tuotantoa jopa miljoona kuutiota, Suomessa se on vähentynyt saman verran.

    Luvian Sahalla menee Huhtamaan mukaan hyvin, vaikka moni saha supistaa. ”Jouluna saha seisoo kolme päivää talvilomien vuoksi. Ensi vuonna kasvatamme tuotantoa, tähän hyvän avun antavat Kiinan markkinat.”

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ruotsin kruunu
    sahatavarakauppa
    vientimarkkinat
    valuuttakurssi
    puuteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria