Metsäteollisuus ry haluaa vauhdittaa puun saamista markkinoille veroluonteisella metsätilamaksulla. Tämän ehdotuksen Juha Marttila torjui kovin sanoin.
Keskustelu on juuttunut kovin yleiselle tasolle. Mielestäni asiaa olisi syytä pohtia hieman eri perspektiivistä.
Kenen kustannettavaksi tulisi järjestelmän vaatima metsätilojen veroluokitus entisen pinta-alaverojärjestelmän tapaan? Tuskin teollisuus sitä haluaa tehdä. Ilman luokitusta maksu olisi pelkästään umpimähkään määrätty rangaistusmaksu maapohjan omistamisesta eikä se liittyisi lainkaan puun tuottamiseen.
Maapohjan tuottokyvyn erilaisuuden vuoksi pelkkä yksi hehtaarimaksu kohtelisi eri metsänomistajia epäoikeudenmukaisesti. Metsissä olevat tuottamattomat alueet pitää pystyä poistamaan metsän alasta maksua määrättäessä.
Saadaanko metsätilamaksulla edes luokitusta maksettua, koska puun myyntitulon verotusta ei ole tarkoitus muuttaa?
Kiinteistöverossakin verotettavalla omaisuudella on verotusarvo, jolla on perusta todellisissa arvoissa.
Metsäteollisuus on viime aikoina käsittääkseni pyrkinyt itse vähentämään omaa metsän omistamistaan. Kosketuspinta oikeaan metsään lienee kadonnut samassa yhteydessä.
Ehkä olisi hyvä myös selvittää esitetyn maksun suhde Suomessa vallitsevaan oikeuskäsitykseen ja oikeuskäytäntöön.
Etukäteen perittäisiin maksu, joka luvataan takaisin, jos myy puuta.
Kenelle puuta saa tai pitää myydä? Tässä kohdassa on syytä tutkia kilpailulainsäädäntöä. Entä metsänomistajan oma puun jatkojalostus ja jopa oma kotitarvekulutus?
Onko veron takaisin saamisen ehto myydä puuta vain Metsäteollisuus ry:n jäsenille? Entä jos puumarkkina on hetkellisesti tukossa ylitarjonnan tai teollisuuden ostohaluttomuuden takia? Metsämaksun takaisin saaminen on siis täysin epävarmaa, vaikka metsänomistaja haluaisi myydä puuta.
Metsämaksun tiellä on aivan liikaa käytännön ongelmia. Teollisuuden ja MTK:n välinen jatkuva eipäs-juupas-väittely voidaan lopettaa, koska esitetty järjestelmä olisi todennäköisesti aivan liian kallis saataviin tuloihin nähden eikä sen tasapuolisuutta metsänomistajien kesken pystytä takaamaan.
Maksujärjestelmän saaminen juridisen tutkiskelun kestäväksi on haastavaa.
Ehkäpä metsäteollisuuden kannattaisi ensin pohtia, mitä se itse voi tehdä puumarkkinoiden virkistämiseksi ennen kuin pyrkii vaatimaan valtiota rankaisemaan puuta myymättömiä metsätilallisia. Ilmaisena vinkkinä annan kuitupuun hinnan tarkistamisen reilusti ylöspäin. Samalla teollisuudelta poistuu alituinen tarve pyrkiä estämään kuitupuun polttaminen energiaksi.
Mika Uotila
Orivesi