• Mika Lintilä: Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkkeestä ristiriitaista tietoa

    Finnairin hallituksen puheenjohtaja pahoittelee lisäeläkepäätökseen liittyneitä epäselvyyksiä Lintilälle osoittamassaan kirjeessä.
    Omistajaohjausosaston ja Finnairin hallituksen selvitykset Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkepäätöksen vaiheista ristiriidassa, sanoo ministeri Lintilä (kesk.). LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Omistajaohjausosaston ja Finnairin hallituksen selvitykset Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkepäätöksen vaiheista ristiriidassa, sanoo ministeri Lintilä (kesk.). LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    7.8.201717:10
    STT

    Elinkeinoministerin Mika Lintilän (kesk.) mukaan omistajaohjausosaston ja Finnairin hallituksen selvitykset Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkepäätöksen vaiheista ovat ristiriidassa keskenään.

    Valtio-omistajan edustajat eivät antaneet lentoyhtiö Finnairille palautetta, vaikka Finnair päätti myöntää lisäeläkettä toimitusjohtaja Pekka Vauramolle.

    Finnair kertoo julkistaneensa päätöksen internetsivuillaan viime elokuussa. Omistajaohjausyksikölle esityksestä kerrottiin jo maaliskuussa 2016, Finnair kertoo selvityksessään.

    Finnair julkaisi maanantaina kirjeen, joka on osoitettu omistajaohjauksesta vastaavalle elinkeinoministerille Lintilälle.

    Lintilä pyysi Finnairilta selvitystä lisäeläkkeestä viime viikolla. Lisäeläke nousi otsikoihin, kun Helsingin Sanomat uutisoi asiasta. Lintilä sanoi Ylelle viime viikolla, että valtion tahto on ollut se, ettei lisäeläkkeitä käytettäisi palkitsemiseen.

    "Jos yhtiössä on muita omistajia, niin lisäeläkkeestä päättää yhtiön hallitus yhtiön kokonaisedun mukaisesti", Lintilä sanoi Ylen haastattelussa.

    Finnair luopui lisäeläkkeistä vuonna 2013.

    Finnair kertoo, että toimitusjohtajalla oli päätöstä tehtäessä vahvat näytöt kolmen vuoden ajalta. Yhtiö kertoo teettäneensä lisäeläke-esityksen valmistelun pohjaksi pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kompensaatiovertailun, jonka se teettää joka vuosi.

    Sen mukaan ero oli suurin lisäeläkkeen osalta muihin pörssiyhtiöihin verrattuna. Finnairin vertailussa 70 prosenttia pörssiyhtiöistä käytti lisäeläkettä kokonaispalkkioissa.

    Kirjeen on allekirjoittanut Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen. Hänen mukaansa viesti lisäeläke-esityksestä ei ole jostain syystä tavoittanut ministeriä.

    "Kunnioitan ministerin näkemystä siitä, että päätös ei mielestänne ollut valtio-omistajan tahtotilan mukainen. Olen erittäin pahoillani myös siitä, että huolimatta selkeästä tavoitteestamme ja toimistamme pitää omistajaohjaus hyvin tietoisena suunnitelmasta, näyttää nyt siltä, että te asiasta vastaavana ministerinä saitte tiedon vasta median kautta. Näin ei saa käydä jatkossa", Karvinen kirjoittaa.

    Finnairin palkitsemisvaliokunta teki päätösehdotuksen Vauramon noin 130  000 euron lisäeläkkeestä. Se esiteltiin hallitukselle 21. kesäkuuta 2016 ja hallitus hyväksyi sen yksimielisesti.

    Artikkelin aiheet
    Finnair
    Mika Lintilä
    Pekka Vauramo
    lisäeläke
    omistajaohjaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria