• päivän punkti Itsenäisyyspäivä

    Uutiset
    9.12.201315:00
    MT toimitus

    Suomalainen peliyhtiö Supercell myytiin äskettäin Japaniin hyvällä hinnalla. Nuoret yrittäjät saivat kaupasta miljoonia, pari heistä pari sataa miljoonaa.

    Tämä menestystarina sopii itsenäisyyspäivään.

    Yrittäjät rikastuivat ja myös verottaja oli tyytyväinen. Voittoveroista kertyy valtion kassaan sievoinen summa.

    Yleensä tällaisen kaupan jälkeen alkaa kuulua voivottelua Suomen korkeasta verotuksesta ja työvoimakustannuksista. Vakiovirsi on, että Suomessa verottaja vie kaiken.

    Supercellin nuorten miesten kommentit olivat kuitenkin ihan muuta.

    ”Me olemme kasvaneet Suomessa ja olemme saaneet äärimmäisen paljon tältä yhteiskunnalta. Kun me pärjäämme, on oikein, että me jaamme sen hyvän yhteiskunnan kanssa. On meidän vuoromme maksaa takaisin”, toinen pääomistaja Ilkka Paananen sanoi.

    Kaverit ilmoittivat myös, että yhtiön konttori ja työpaikat jäävät edelleen tänne, koska Suomi on paras paikka asua ja tehdä työtä.

    Suomessa on totuttu siihen, että äkkirikastuneet karistavat nopeasti kotimaan verottajan kintereiltään. Joka toinen rallikuski ja alppihiihtäjä on löytänyt itsestään pienen monacolaisen heti ensimmäisen miljoonansa ansaittuaan.

    Myös vanhan rahan edustajien rahat löytyvät yllättävän usein Luxemburgista tai Jerseyn saarilta. Pennoset pannaan poikimaan sinne, missä pääomavero ei vaivaa eikä verottaja kysele joutavia.

    Supercellin kavereiden puheet edustavat aivan uutta äänialaa ja kulttuuria.

    Nämä uuden polven yrittäjät kehuvat omaa maataan estottomasti ja mainostavat sen hienoa koulutusjärjestelmää. Heidän mielestään Suomi on hyvä maa yrittää. Hyvää on esimerkiksi matala verotus ja yhteiskunnan tuki uusille yrittäjille.

    Jos tämä ei ole tämän päivän oikeaa isänmaallisuutta, niin mikä sitten on.

    Suomi kaipaa lisää tämän sortin menestyjiä. Supercellin tarina on kuin satu keisarin uusista vaatteista.

    Vanhan valituksen mukaan Suomessa ei kannata tehdä enää mitään korkean verotuksen ja korkeiden kustannusten vuoksi. Siitä vaan tehtaat Kiinaan ja rahat veroparatiisiin.

    Oli onni, että Supercellin kaverit eivät olleet tästä kuulleet. Suomi olisi jäänyt paljosta paitsi.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    itsenäisyyspäivä
    Supercell
    yrittäjyys
    isänmaallisuus
    verotus Suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria