• Juhannuksen menoliikenne on jatkanut vilkastumistaan – onnettomuudet ovat aiheuttaneet paikallisia ruuhkia

    Tuntuvia ruuhkia ei ole vielä syntynyt, vaikka nopeudet maanteillä ovat laskeneet.
    Liikenne on vilkastunut tasaisesti kello 13:sta lähtien. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Liikenne on vilkastunut tasaisesti kello 13:sta lähtien. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    20.6.201919:05
    STT

    Juhannuksen menoliikenne on jatkanut vilkastumistaan, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta. Automäärät ovat kasvaneet kaikilla pääteillä. Tuntuvia ruuhkia ei kuitenkaan ole vielä syntynyt, vaikka nopeudet maanteillä ovat laskeneet.

    Liikenne on vilkastunut tasaisesti kello 13:sta lähtien. Liikennemäärät pysyvät suurimmillaan arviolta kello 20–21:een asti.

    Valtatie 5 oli iltapäivällä hetken kokonaan suljettu liikenteeltä Leppävirralla välillä Mikkeli–Kuopio. Kuuden ajoneuvon peräänajo tapahtui paikalla kello 15.40 jälkeen. Tie avattiin jälleen liikenteelle kello 16.20 aikaan, mutta liikenne ehti ruuhkautua paikalla pahasti. Ruuhkiin ja jonoihin on yhä syytä varautua alueella.

    Oulussa tiellä 20 eli Kuusamontiellä toinen ajokaista on ollut suljettuna kello 15 jälkeen tapahtuneen viiden henkilöauton ketjukolarin takia. Paikalla on pelastus- ja raivaustyöt yhä käynnissä, ja liikenne on jonoutunut.

    Valtatiellä 3 Hämeenlinnan ja Tampereen välillä sattui puoli viiden aikaan myös onnettomuus, jonka vuoksi yksi ajokaista on suljettu liikenteeltä, ja liikenteen odotetaan ruuhkautuvan.

    Myös Lahdesta itään päin matkustavien tulee varautua liikenteen hidastumiseen. Keskustassa Matkakeskuksen kohdalla on rikkoutunut ajoneuvo, joka tukkii liikennettä idän suuntaan. Paikalle odotetaan hinausautoa.

    Iltapäivän aikana on sattunut myös pienempiä kolareita, joista ei ole aiheutunut suurempia liikenteen hidastumisia.

    Jonoja ja ruuhkia syntynee illan aikana tuttuihin liikennesumppuihin. Tieliikennekeskuksessa on jo havaittu hidastumaa liikenteessä kello neljän jälkeen valtateillä 1, 3, 4 ja 7.

    Ruuhkia syntynee myös valtatie 9:lle Tampereelta Orivedelle, Nelostielle osapuilleen Mäntsälän ja Heinolan välille sekä Viitostielle Heinolasta Mikkeliin ja Varkauteen.

    Juhannuksen menoliikenteessä päästään ajamaan tänään hyvässä ja aurinkoisessa ajokelissä koko maassa.

    Tampereen tieliikennekeskus valvoo suurta osaa Suomen tieverkosta.

    Artikkelin aiheet
    juhannus
    liikenne
    onnettomuudet
    Tampereen tieliikennekeskus
    valtatiet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle