• Maaseudun Tulevaisuuslisäsi jälleen lukijamääräänsä

    Uutiset
    1.3.201315:00
    Janne Impiö

    Maaseudun Tulevaisuus on saanut uusia lukijoita verrattuna edelliseen Kansalliseen Mediatutkimukseen (KMT). Lehdellä on 323 000 lukijaa ja niiden määrä nousi 4 000:lla. Uusi lukijatutkimus julkistettiin 1. maaliskuuta.

    Monien Suomen muiden luetuimpien sanomalehtien lukijamäärät ovat laskussa.

    Helsingin Sanomat on edelleen ylivoimaisesti luetuin sanomalehti. Lehdellä on 859 000 lukijaa, mutta lehden lukijamäärä on ollut pitkään laskusuunnassa.

    Edellisin TNS Gallup Oy:n toteuttama lehtien lukijatutkimus julkistettiin viime syksynä.

    KMT:n mukaan painettujen sanomalehtien yhteislukijamäärä on hieman laskenut.

    Iltapäivälehtien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden suosio on pudonnut tuntuvasti. Lehdet ovat menettäneet 6–7 prosenttia lukijoistaan.

    Alueellisista maakuntalehdistä vahvimmat ovat Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat.

    Vahvimpien lehtien joukossa on myös talousasioihin erikoistunut Kauppalehti.

    Maakuntalehdistä ainoastaan Iisalmen Sanomat, Pohjalainen, Aamuposti ja Itä-Häme kasvattivat kukin lukimääräänsä muutamalla tuhannella.

    MT:n kuukausiliite Kantrin lukijamäärä jatkaa myös kasvuaan. Lehdellä on 205 000 lukijaa.

    Viestilehdet Oy:n kustantamien lehtien lukimäärät ovat kasvaneet.

    Koneviestillä on 195 000 lukijaa ja Aarre-lehdellä on 67 000 lukijaa.

    Monen sanomalehden yhteistavoittavuusluku on huomattavasti suurempi, kun lukijamäärään lisätään verkkolehtien keskimääräiset viikkolukijat.

    Esimerkiksi iltapäivälehdillä on merkittävä määrä nettilukijoita.

    Iltalehdellä on keskimäärin 2,2 miljoonaa ja Ilta-Sanomilla 1,98 miljoonaa verkkolukijaa viikossa.

    Luetuimpia aikakauslehtiä ovat Pirkka (2,9 miljoonaa), Yhteishyvä (2,11) OP-Pohjola (1,4) ja Suomela (1,27).

    Tilattavista aikakauslehdistä luetuin on Aku Ankka. Sillä on 0,983 miljoonaa lukijaa.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    lukijamäärä
    sanomalehdet
    Kansallinen Mediatutkimus
    mediatrendit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle