• Keskustakonkareilta tukea ja kritiikkiä Sipilälle: "Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä"

    Missä on se köyhän asia, ihmettelee Mikko Alatalo.
    "Olen lähtenyt politiikkaan puolustamaan heikompia, koska vahvat pärjäävät muutenkin", Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa.
    "Olen lähtenyt politiikkaan puolustamaan heikompia, koska vahvat pärjäävät muutenkin", Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    18.9.201811:42
    Jukka Koivula

    Pitkäaikainen kansanedustaja ja keskustavaikuttaja Mauri Pekkarinen Jyväskylästä arvioi, että pääministeri Juha ­Sipilän johtamistavassa oli ongelmia hallituksen alkutaipaleella.

    ”On ihan oikein, että puheenjohtaja ja pääministeri kokoaa ydinporukan ympärilleen, mutta aika monelle tuli sellainen fiilis, ettei ole päässyt mukaan vaikuttamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Nyttemmin tilanne on muuttunut paremmaksi”, Pekkarinen pohtii.

    ”Siinä, että bisnesjohtajasta tulee puoluejohtaja ja pää­ministeri, on myönteisiä ja kielteisiä puolia. Sipilän tapauksessa enemmän myönteisiä.”

    Pekkarinen ilmaisee tukensa hallituksen politiikalle.

    ”Joistakin asioista olen ollut eri mieltä, mutta tuen hallituksen päälinjaa. Talous kasvaa ja työllisyys parantuu.”

    Muusikonuran ennen eduskuntaan nousemista tehnyt Mikko Alatalo (kesk.) Tampereelta ilmaisee kritiikkinsä laulamalla.

    Ylen A-Studioon säveltämässään kappaleessa Alatalo arvostelee suorasanaisesti niin Sipilän johtamistapaa kuin politiikkaa.

    ”Vaikka asiapohjalta aherrat, et pääse etenemään. Jos et kuulu sisäpiiriin, tuohon kärkeen terävään”, Alatalo riimittelee.

    ”Työllisyyttä, talouskasvua oli pakko piristää. Ja välttämätön paha myös valtion vyötä kiristää. Markkinatalous joillekin on riemurasia. Mutta toinen kysyy, missä on se köyhän asia?”

    Sirkka-Liisa Anttila, 74, Forssasta harkitsee vielä ehdokkuuttaan.

    ”Mietin nyt, mitä edellytyksiä on nousta kymmenennelle kaudelle eduskuntaan, kun puolueen kannatus on aika lailla alhaalla.”

    Anttilan mielestä keskustassa on keskusteltava perusteellisesti siitä, mikä rooli annetaan markkinoille ja missä määrin tarvitaan poliittista ohjausta.

    ”Sitä pitää vakavasti pohtia ja asian on oltava kirkkaasti mielessä vaalikentillä. Olen lähtenyt politiikkaan puolustamaan heikompia, koska vahvat pärjäävät muutenkin.”

    Anttila ottaa esimerkiksi sote-­uudistuksen.

    ”Onko esimerkiksi sotessa tarpeeksi poliittista ohjausta? Jos ei ole, voi käydä huonosti. Markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä.”

    Lue myös: Keskustalta katoaa satoja vuosia poliittista kokemusta – eduskuntaryhmä uusiutuu ensi kevään vaaleissa

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    keskusta
    markkinatalous
    poliittinen johtajuus
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria