• Rankkasateet piiskaavat maastopaloista kärsinyttä Australian itärannikkoa - varoitus jopa hengenvaarallisista tulvista

    Joillakin mittausasemilla on satanut vettä jopa yli 300 milliä kahdessa vuorokaudessa.
    Australian itärannikon kuivuus on vaihtunut kaatosateiksi. Lehtikuva/AFP
    Australian itärannikon kuivuus on vaihtunut kaatosateiksi. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    9.2.202010:52
    STT

    Hurjista maastopaloista pitkään kärsineellä Australian itärannikolla sataa nyt kuin saavista kaatamalla. Vettä on tullut runsaasti eri puolilla Uuden Etelä-Walesin osavaltiota keskiviikosta alkaen. Joillakin mittausasemilla on satanut vettä yli 300 milliä kahden vuorokauden aikana, kertoo yleisradioyhtiö SBS. Sääennusteet lupailevat sateiden ja ukkosmyrskyjen jatkuvan vielä pitkälle ensi viikkoon.

    Heikompaa tekoa olevat sateenvarjot kävivät maan suurimmassa kaupungissa Sydneyssä sunnuntaina tarpeettomiksi, kun vettä vihmoi voimakkaiden tuulenpuuskien ansiosta vaakatasossa. Matalalla roikkuvat sadepilvet muuttivat maiseman kauttaaltaan harmaaksi, ja tuuli ulvoi rakennusten nurkissa. STT:llä on Sydneyssä yötoimitus, jossa työskentelee neljä toimittajaa.

    Vedentulo on aiheuttanut tulvia Uudessa Etelä-Walesissa ja Queenslandissa. Australian ilmatieteen laitos varoitti sunnuntaina, että tulvat voivat olla hengenvaarallisia.

    Uuden Etelä-Walesin poliisi kertoo pelastaneensa kymmeniä autoilijoita, jotka ovat joutuneet tulvavesien saartamiksi. Sydney Morning Herald -lehden mukaan rannikolta on raportoitu jopa kahdeksanmetrisistä aalloista.

    Sade on muun muassa sammuttanut jättimäisen maastopalon, joka roihusi Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Sydneyn eteläpuolella yli kaksi kuukautta ja ehti tuhota lähes 500 000 hehtaaria maata.

    Pelastusviranomaiset ovat saaneet satoja soittoja kotien ja autojen päälle kaatuneista puista ja voimajohdoista.

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP

    Artikkelin aiheet
    rankkasateet
    tulvat
    Australia
    Uusi Etelä-Wales
    maastopalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle