• Kohualtis ministeri

    Uutiset
    11.10.201316:00
    MT toimitus

    Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) päätyi keskiviikkona jälleen poliittisen kohun keskelle. Iltalehti uutisoi, että vihreä ministeri olisi reilu vuosi sitten estänyt valtion jäänmurtajavarustamoa tekemästä rikosilmoitusta Greenpeacesta, joka oli vallannut varustamon aluksia.

    Jo ennen epäillyn kuulemista useat kansanedustajat ehtivät vaatimaan Hautalan eroa. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi odottavansa USA:ssa matkailevalta ministeriltään kattavaa selvitystä siitä, mitä oikein on tapahtunut.

    Hautalan avuksi riensi valtion omistajaohjausyksikön entinen johtava virkamies, joka otti vastuun päätöksestä perua varustamon rikosilmoitus. Hautala oli asiasta tietoinen eikä siihen puuttunut.

    Olipa päätösketju mikä tahansa, kohu tuskin kokonaan laantuu. Hautala joutunee asiaa selvittämään vielä kotimaahan palattuaankin.

    Perustelu, että valtionyhtiöiden pitäisi sietää kansalaisaktivistien tempauksia muita enemmän, on huono. Sen sijaan Arctia Shippingin tapauksessa oli luultavasti oikea päätös jättää riitely Greenpeacen kanssa väliin.

    Greenpeace elää julkisuudesta. Se saa sitä lain rajoja koettelevilla tempauksillaan ja niitä seuraavilla oikeudenkäynneillä, kuten parhaillaan Venäjällä.

    Tässä mielessä Hautalan johtama valtion omistajaohjaus veti maton ympäristöaktivistien alta. Riippumatta siitä, mikä Hautalan rooli oli, Greenpeacen tavoittelema julkisuus jäi vähäiseksi.

    Heidi Hautalan ote valtion omistajaohjaukseen on ollut haparoiva ja selittelevä. Ministerin uskottavuus rapisi myös yksityiselämässä teetetyn pimeän työn vuoksi.

    Vihreiden puheenjohtajalla Ville Niinistöllä sekä pääministeri Kataisella on toistaiseksi riittänyt luottamusta Hautalalle. Sen varaan hallituksen kohuministeri ei voi kuitenkaan loputtomiin laskea.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Heidi Hautala
    Vihreät
    Greenpeace
    Arctia Shipping
    poliittinen kohu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria