Sorvaaja Marjasella ei ole salaisuuksia
Taitaja Tapani Marjanen sorvaa puusta, jopa hirven sarviluusta, miltei mitä vain. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoLUVIA (MT)
”Jos yksikin 18–28-vuotias saa tästä kirjasta kipinän puunsorvaukseen, toinen suuri tavoitteeni on toteutunut”, kirjoittaa Tapani Marjanen kirjansa Syyt ja sorvaukset, iloksi ja opiksi esipuheessa.
Muitakin mahdollisuuksia uusien sorvaajien syttymiseen on. Marjasella oli hiljakkoin työt näytillä synnyinkuntansa Köyliön Tuiskulassa. Lastun lennätystä tuli 40 vuotta täyteen.
Mies kertoo ja näyttää työhuoneessaan auliisti, kuinka voiveitsen varteen syntyy irtorengas tai kuinka puusta saa sorvattua kuulakärkikynän kuoret tai enkelin.
Ensi suvena juhannuksen jälkeisellä viikolla Marjanen vetää viikon sorvauskurssit Eurajoen kristillisellä kansanopistolla. ”Minä vien sinne täältä vehkeitä ja lainaan osan ammattikoululta.”
Marjanen sanoo olevansa taitaja, ei taiteilija, vaikka sitäkin nimitystä moni on valmis käyttämään miehen töitä kotiateljeessa tai kirjan sivuilta tutkiessaan.
Käytännön suoranuottista puutaitoa miehelle karttui monilta suuriltakin sahoilta kunnossapito- tai käyttöpäällikön töistä. Puuteollisuusteknikon opit hän sai Kotkasta vuosina 1969–1970.
Marjanen sai ensimmäiset sorvioppinsa Kyrön Karinaisista maanviljelijä-puuseppä Arvo Laaksoselta. ”Hän teki maanviljelyksen sivuammattina puisia vaateripustimia, ihme kyllä sekä OTK:lle että SOK:lle.”
”Hänellä oli sorvi, vintti täynnä töitä. Menin katsomaan ja kysyin, saanko mäkin kokeilla.”
Tuolla tuokiolla on varmaankin oma osansa Marjasen auliuteen jakaa tietoa.
Marjasen sorvaaminen on tullut vuosien saatossa ihmisten tietouteen puheista, joulumarkkinoilta, kursseilta ja näyttelyistä.
”Meiltä kaadetaan iso omenapuu, tarvitsetko puuta”, kysyy tuttava.
Joku joutuu kaatamaan katajia rakentamisen tieltä, ja Marjanen saa sorviinsa mieluisinta puulajiansa.
Asiakkaita tulee myös kertoen että ”mää tarttisin semmosen...” Marjanen tarkentaa asian, ja kohta lentää lastu. Valokuvaajalle syntyy puinen linssinsuojus. Oili-vaimon toiminimi myy tuotteita esimerkiksi joulumarkkinoilla.
”Oikeastaan mun maailmani on ollut puu 40 vuotta”, taitaja pohtii. Vapaa-aikanaan ketterä mies suunnistaa. Yhtäkään Fin 5 -rastiviikkoa ei ole jäänyt käymättä, ensimmäinen oli vuonna 1984.
Bridgen peluu kiinnostaa yhtä paljon kuin rastienkin haku. ”Kummastakaan en ole mitään oppinut”, hän nauraa.
Marjasen sorvauskirjan ensimmäinen iso tavoite oli ”tehdä muisto lapsilleni ja lastenlapsilleni papan töistä”.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat