• SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kärysi ratista

    ”Olen asiasta äärimmäisen häpeissäni ja pahoillani. Teko oli täysin väärin”, kansanedustaja Joona Räsänen kommentoi rattijuopumustaan.
    Joona Räsänen sanoo tehneensä vakavan virhearvion, kun ajatteli olevansa jo valmis auton rattiin. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Joona Räsänen sanoo tehneensä vakavan virhearvion, kun ajatteli olevansa jo valmis auton rattiin. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Rikokset
    13.5.202612:14
    STT

    SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kertoo syyllistyneensä rattijuopumukseen.

    Räsänen kertoi keskiviikkona Facebookissa ajaneensa huhtikuun puolivälissä kotiin illanvietosta. Kertomansa mukaan hän pysähtyi ratsiassa Espoossa Kehä I:llä ja puhalsi tarkkuusalkometriin 0,68 promillen lukemat. Rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea.

    Räsänen sanoo, että hänen poliisilta saamassaan sakkovaatimuksessa rangaistus oli 40 päiväsakkoa eli 2 300 euroa. Hän kertoo maksaneensa sakon jo.

    ”Ajokiellon keston poliisi ratkaisee aikanaan”, hän kirjoittaa.

    Räsänen sanoo tehneensä vakavan virhearvion, kun ajatteli olevansa jo valmis auton rattiin. Hän sanoo kertoneensa tapahtuneesta heti puolueelle ja eduskuntaryhmälle.

    ”Olen asiasta äärimmäisen häpeissäni ja pahoillani. Teko oli täysin väärin.”

    Hän myös sanoo päättäneensä, ettei hae jatkoa SDP:n puoluehallituksessa tai SDP:n Uudenmaan piirin puheenjohtajana.

    Artikkelin aiheet
    Joona Räsänen
    SDP
    rattijuopumus
    Espoo
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria