• Soini Ylelle: Kukaan ei kysele keskustan takinkäännöistä

    Kreikan kolmannessa tukipakettipäätöksessä kantansa pyörtäneen perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan puoluetta kohdellaan Kreikka-asiassa tiukemmin kuin sen hallituskumppania keskustaa.
    Uutiset
    17.8.201510:38
    STT

    "Keskusta äänesti neljä vuotta kaikkia tukipaketteja vastaan. Kukaan ei kysele, mitä keskusta tekee", Soini sanoi Ylen ykkösaamussa.

    Soini kertoo myös toivovansa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n osallistumista Kreikan lainoittamiseen, jotta ehtojen toteuttamiseen saataisiin tarvittavaa osaamista. IMF:n osallistuminen edellyttäisi todennäköisesti Kreikan velkojen leikkaamista.

    Soini ei suostu toistaiseksi sanomaan mitään velkahelpotuksista.

    "Hallitus katsoo yhdessä toimintalinjan."

    Soini muistuttaa haastattelussa, että Kreikan yhä heikentyvä tilanne pahentaisi myös EU-alueen pakolaistilannetta. Todennäköisesti EU-alueen maiden on ratkottava vielä tämän vaalikauden aikana se, kuinka lisääntyvä pakolaisvirta pitäisi EU-alueella jakaa.

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    perussuomalaiset
    kreikan tukipaketti
    keskusta
    IMF
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle