• Suomen talous kasvaa jälleen, sanoo Suomen Pankki

    Suomen Pankin mukaan Suomen talous on palannut kasvu-uralle yksityisen kulutuksen ja investointien tukemana.
    Pääjohtaja Erkki Liikanen puhui Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Pääjohtaja Erkki Liikanen puhui Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    13.12.201615:42
    STT

    Suomen Pankin mukaan Suomen talous on palannut kasvu-uralle yksityisen kulutuksen ja investointien tukemana.

    Kasvu jää kuitenkin aiempiin noususuhdanteisiin ja muuhun euroalueeseen nähden hitaaksi. Talouden rakenteelliset ongelmat ja väestön ikääntyminen hidastavat elpymistä.

    Suomen Pankki ennustaa, että kokonaistuotanto kasvaa 1,3 prosenttia ensi vuonna ja 1,2 prosenttia vuosina 2018 ja 2019.

    Suomen työmarkkinoiden tilanne on Suomen Pankin mukaan parantunut edelleen. Työllisyyden kohenemista tukevat kilpailukykysopimuksen myötä lisääntyvä työn kysyntä ja talouskasvun painottuminen työvoimavaltaisiin palvelualoihin sekä rakentamiseen. Toisaalta muun muassa pitkäaikaistyöttömien suuri määrä ja nuorten aikuisten syrjäytyminen jarruttavat Suomen Pankin mukaan talouden elpymistä.

    Suomen Pankki arvioi, että taantuman väistyminen vahvistaa julkisyhteisöjen rahoitusasemaa yhdessä julkisten menojen säästöjen kanssa. Samalla eläkemenojen kasvu jatkuu kuitenkin nopeana. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen yltää jo 70 prosenttiin vuonna 2018. Suomen Pankki arvioi, että vaikka velkasuhteen kasvun pysäyttäminen näyttää keskipitkällä aikavälillä mahdolliselta, julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysongelma on edelleen ratkaisematta.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    suomen talous
    talouskasvu
    työmarkkinat
    julkinen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle