• Matkailun kovat kasvuodotukset toteutumassa – ulkomaisten yöpymiset kasvoivat joulukuussa yli kymmenen prosenttia

    Lapissa kasvu oli lähes kymmenen prosenttia. Eniten kävijöitä Suomessa oli Britanniasta.
    Kuvan turistit odottivat Muumimuseon avajaisia viime kesäkuussa Tampereella. LEHTIKUVA / MIKA KANERVA
    Kuvan turistit odottivat Muumimuseon avajaisia viime kesäkuussa Tampereella. LEHTIKUVA / MIKA KANERVA 
    Uutiset
    15.2.201817:20
    STT

    Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät 10,4 prosenttia joulukuussa verrattuna vuotta aiempaan, kertovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotiedot.

    Lapin majoitusliikkeissä kirjattiin kaikkiaan lähes 370 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä, mikä oli 9,4 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2016.

    Eniten Suomessa kävi joulukuussa brittejä, ja he yöpyivät lähes yksinomaan Lapissa. Toiseksi eniten Suomessa yöpyi venäläisiä ja kolmanneksi ranskalaisia, vaikka heidän yöpymisensä Suomessa vähenivät lähes kuusi prosenttia aiemmasta.

    Välimeren maista tulevien matkailijoiden kiinnostus jouluista Suomea kohtaan kasvoi voimakkaasti. Espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 41,0 prosenttia ja italialaisten yöpymiset 15,6 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

    Hotellihuoneissa yövyttiin joulukuussa lähes yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

    Lue myös:

    Lapin matkailun kasvu tulee nyt ulkomailta – Syynä on lentoreittien lisääntyminen

    Artikkelin aiheet
    matkailu
    turismi
    Lappi
    ulkomaiset matkailijat
    Tilastokeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria