• Varakkaimmat eurokansalaiset elävät etelässä

    Kotitalouksien varallisuudella mitattuna euroalueen rikkaat asuvat Luxemburgia lukuun ottamatta Etelä-Euroopassa. Pohjois-Eurooppalaisten köyhyyttä selittävät isot velat ja vuokra-asumisen yleisyys.
    Uutiset
    11.4.201320:05
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Euroopan keskuspankin tiistaina julkistaman tutkimuksen mukaan esimerkiksi kyproslaisten, italialaisten ja espanjalaisten kotitalouksien keskimääräinen varallisuus on euroalueen kärkipäätä.

    Euroopan köyhälistöön taas kuuluvat vertailun mukaan muun muassa Saksan, Hollannin ja Suomen kotitaloudet.

    Rikkaimmat eurokansalaiset asuvat Luxemburgissa, jossa kotitalouksien keskimääräinen nettovarallisuus oli yli 700 000 euroa. Lähes yhtä varakkaita ovat hiljattain euromailta tukipaketin saaneen Kyproksen kotitaloudet. Seuraavina tulevat Maltan, Belgian ja Espanjan kotitaloudet.

    Euroalueen köyhimmät kansalaiset puolestaan löytyvät tutkimuksen mukaan Slovakiasta, Sloveniasta, Kreikasta, Portugalista ja Suomesta.

    Jos keskiarvojen sijaan katsotaan mediaanilukuja, jotka kuvaavat paremmin keskivertokansalaisen asemaa, köyhimmät kotitaloudet löytyvät yllättäen Saksasta.

    EKP:n keräämät varallisuustiedot ovat pääosin vuosilta 2009–2010, joten talouskriisin aikana tehdyt leikkaukset ja asuntojen arvon lasku eivät välttämättä vielä näy luvuissa.

    Pitää myös huomioida, että Etelä-Euroopan maissa samassa kotitaloudessa asuu keskimäärin useampia ihmisiä. Esimerkiksi aikuiset lapset asuvat useammin vanhempiensa taloudessa.

    Artikkelin aiheet
    euroalueen varallisuus
    Etelä ja Pohjois-Eurooppa
    Euroopan keskuspankki
    kotitaloudet
    talousvertailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle