• Vapokorvauksiinkala-kuolemista

    Uutiset
    23.7.201216:00
    STT

    Itä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Vapo Oy:n maksamaan yhteensä 4 600 euroa kalastuskunnalle Kontiolahdella. Linnunsuon turvetuotantoalueen kuivatusvesien johtaminen Jukajokeen aiheutti kalakuolemia vuosina 2009–2011.

    Kertakorvauksen lisäksi yhtiön on maksettava Pohjois-Karjalan elykeskukselle kalatalousmaksua kaloille ja kalastukselle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseen. Maksu on 600 euroa vuodessa vuoteen 2016 asti ja sen jälkeen 300 euroa vuodessa.

    Korvaukset sisältyvät ympäristölupaan turvetuotannon jatkamiseksi. Yhtiön pitää lisäksi tehostaa kuivatusvesien puhdistusta.

    Vapo joutuu myös tekemään aluehallintovirastolle selvityksen kiintoainesliettymien esiintymisestä. Lisäksi sen on tehtävä suunnitelma ja kustannusarvio niiden aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi.

    MT-STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vapo Oy
    turvetuotanto
    kalakuolemat
    ympäristövahingot
    Kontiolahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle