• Markkinataloutta vai sosialismia

    Uutiset
    24.2.201415:00
    JUHANI MÄKI

    Markkinatalouden positiivinen tilanne kannustaa metsänviljelijöiden yrittäjyyttä. Kansanedustaja Sampsa Kataja esitti erilaisia kiinteistöveroja metsätaloudelle. Ennen vaaleja on kokoomuksen tuotava esille, onko se puolueena Katajan kannalla.

    Vuosi sitten puheenjohtaja Lyly esitti metsälle kiinteistöveroa. Puhemies Heinäluomallakin oli parempi käsitys talouselämästä, hän mainitsi kolumnissaan: ”Eihän savottatöissä vetojuhtakaan ruoskimalla jaksanut. Kaura-annoksia tarvittiin, jotta työt hoituivat. Voi olla, että tämä viisaus pätee talouteenkin.”

    Kaava-alueella perityn katumaksun jotenkin ymmärsi, kun siellä yhteiskunta osallistui elinympäristön kehittämiseen. Kun se muutettiin kiinteistöveroksi ja alettiin periä haja-asutusalueeltakin, ymmärrys katosi. Aina niitä veroja paremmin maksaa jos on tuloja, mutta kiinteistöveroja pitää maksaa, vaikka ei ole tulojakaan.

    Sixten Korkman totesi, että kiinteistöveroa on helpompi nostaa, kun sitä ei voi paeta ulkomaille. Onko isänmaamme talousasiaintuntijain ammattitaito painunut samalle tasolle kuin se oli 25 vuotta sitten?

    Juhani Mäki

    talousneuvos

    Laihia

    Eihän

    savottatöissä vetojuhtakaan

    ruoskimalla

    jaksanut.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    markkinatalous
    sosialismi
    kiinteistövero
    metsätalous
    talouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena