• Tutkimusjulkaisu: Koirat kykenevät erottamaan tunteita

    Koirat osaavat lukea paitsi toisten koirien myös ihmisten tunteita.
    Koirat kykenivät tunnistamaan kansainvälisessä tutkimuksessa paitsi toisten koirien myös ihmisten tunteita.
    Koirat kykenivät tunnistamaan kansainvälisessä tutkimuksessa paitsi toisten koirien myös ihmisten tunteita. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    16.1.201620:00
    Kaijaleena Runsten

    Eläinten käyttäytymistutkijat ovat löytäneet vahvistuksen useiden koiranomistajien havainnoille, että koira tunnistaa heidän tunnetilansa, kertoo Britanniasta käsin toimitettava luonnontieteellinen tutkimusjulkaisu Biology Letters.

    Englantilais-brasilialainen tutkijaryhmän artikkelin mukaan tulokset osoittavat, että koirat voivat yhdistää ympäristön tunteita ilmaisevaa tietoa. Ne kykenevät erottamaan toisistaan myönteisiä ja kielteisiä tunteita niin ihmisillä kuin toisilla koirilla.

    Aiemmin tätä kykyä ei ole vahvistettu olevan muilla nisäkkäillä kuin ihmisillä.

    Eläinten käyttäytymisen tutkijat tekivät testejä, joissa koirille näytettiin heille vieraiden ihmisten ja koirien kuvia sekä samalla soitettiin nauhalta joko ihmisen puhetta tai koiran ääntä.

    Kukin testatusta 17 koirasta osallistui kahteen erilaiseen kokeeseen, joissa kummassakin näytettiin kymmenen kuvaa.

    Kuvissa esitettiin onnellisia ja vihaisia ihmisiä ja koiria.

    Ne katsoivat selvästi kauemmin ihmistä tai koiraa niissä tapauksissa, että ääni vastasi kuvan ilmettä. Koirat lukivat lajitovereitaan selvästi paremmin kuin ihmisiä.

    Ihmisten ilmeitä ja puhetta ne kykenevät myös yhdistämään, sillä testin puhe oli tarkoituksella nauhoitettu portugalin kielellä. Koirat eivät siis tulkinneet itselleen ennestään tuttuja sanoja vaan puheen sävyä.

    Tutkimustulokset käsittelevät artikkeli ilmestyi keskiviikkona.

    Biology Letters-tutkimustietokannan artikkeli

    Kotimaassa asian uutisoi ensin Keskisuomalainen

    Artikkelin aiheet
    koirat
    tunteet
    eläinten käyttäytyminen
    tutkimus
    biologinen tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria