• Lomittajan tulevaisuus?

    Uutiset
    10.8.201216:00
    LOMITTAJA

    lukijalta

    Kuinka käy lomittajien, kun matkakilometrien korvauksia pienennetään?

    Meille maksetaan korvauksia yhdestä edestakaisesta matkasta maatilalle päivässä, eli korvataan vain puolet. Lisäksi matkakorvaus pienenee 5 000 kilometrin jälkeen vuodessa.

    Tuntuu kohtuuttomalta, kun emme itse voi vaikuttaa siihen, missä milloinkin olemme töissä, vaan menemme sinne minne määrätään.

    Auto on minulle pelkkä työväline. Sitä ilman ei tätä työtä voi tehdä. Sen täytyy olla kunnossa ja hyvä.

    Matkat kuitenkin jatkuvasti pitenevät lypsykarjatilojen harvetessa ja eläköityessä. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi heinäkuussa kertyi auton mittariin yli 3200 kilometriä pelkkiä työmatkoja, vaikka olin viikon lomalla.

    Jossain päin maata matkakilometrejä kertyy vielä rutkasti enemmänkin.

    Olen sellainen ”ammattitaitoinen” lomittaja, joka hoitelee ammut käsinlypsystä robottiin, traktorityöt, karjasilmää on ja eläinten käsittelytaitoa. Lisäksi teen työni useimmiten yksin ilman kaveria.

    Työ on kivaa ja välillä haastavaakin. Vaihtelu on homman parasta antia. Mutta...

    Meidän lomittajienkin on kuitenkin elätettävä autojemme lisäksi itsemme ja perheemme. Voi olla, että ehkä jo lähitulevaisuudessa hankkiudun uusiin työtehtäviin tai uudelleenkoulutukseen.

    Olen vasta 45-vuotias, mutta ikää karttuu kaiken aikaa lisää ja alkaa olla väsyttävää istua kolmea tuntia auton ratissa täysimittaisen työpäivän päätteeksi.

    Pitää muistaa, että meillä lomittajilla työviikko voi olla jopa 12 päivän pituinen. Ja pitempikin, jos lomittaja suostuu tekemään. Aina joskus pitää.

    Toivoisin työnjohdon ottavan enemmän huomioon lomittajienkin jaksamista. Ei ole pitkän päälle viisasta ottaa tekijästä kaikkea irti.

    Kuinka voimme tulevaisuudessa vaikuttaa siihen, että lomittajia olisi jatkossakin saatavilla? Matkakilometrikorvauksien pienentäminen on iso askel siihen suuntaan, että alalta katoaa tekijöitä. Auton ylläpito ei ole tänä päivänä halpaa lystiä!

    Hyvin harva täällä Suomessa tekee töitä enemmän kuin karjatilalliset. He ovat ehdottomasti lomansa ansainneet.

    Lomittaja

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lomittaja
    matkakorvaus
    maatalous
    työhyvinvointi
    työmatka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria