• Terveenä työssä Johtaminen ja suunnittelu maatiloilla

    Uutiset
    26.8.201316:00
    MT toimitus

    Maatilan johtaminen ja toiminnan suunnittelu on tullut yhä ajankohtaisemmaksi. Menestyvän maatilan johtaminen edellyttää nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä entistä enemmän suunnittelua ja päätöksentekoa ja siihen on varattava aikaa. Joillekin ajatus johtamisesta ja toiminnan suunnittelusta voi tuntua aika vieraalta. Tavoitteiden asettaminen on kuitenkin yksi maatalousyrittäjän tärkeimpiä tehtäviä.

    Maatilalla johtaminen on ensisijaisesti asioiden ja

    toiminnan johtamista. Suurilla tiloilla johtaminen voi olla myös palkatun työväen esimiehenä toimimista.

    Maatalousyrittäjällä on enemmän tietoa käytettävissään kuin koskaan aikaisemmin. Tiedon hankinta ja käsittely on tärkeä osa nykyajan maatilayrityksen johtamista. Toisaalta viljelijän osaamisvaatimukset kasvavat jatkuvasti ja vaativat osaltaan säännöllistä kouluttautumista. Oman ajankäytön hallitsemiseksi on osattava jakaa sekä vastuuta että valtaa. Delegoi, älä polta itseäsi loppuun työmäärän kanssa ja ole realistinen tilan työmäärän suhteen, eli johda tilaa!

    Tänä päivänä järjestetään paljon erilaisia tilan johtamiseen liittyviä koulutuksia. Niihin kannattaa osallistua!

    Tulevaisuuden suunnitteluun voi saada apua esimerkiksi Pro Agrian Voimavarariihipalvelusta.

    Voimavarariihipalvelu sopii muutostilanteen suunnitteluun esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen, laajentamisen tai tuotannosta luopumisen yhteydessä. Tässä palvelussa

    kartoitetaan ensin nykytila ja laaditaan ehdotus toimintasuunnitelmasta, päätetään kehitystoimenpiteistä ja

    toteutetaan ne. Lopuksi vielä seurataan ja analysoidaan suunnitelmien toteutumista.

    Voimavarariihestä saat tietoa tilasi nykytilanteesta, vahvuuksista ja kehityskohteista, esimerkiksi mihin kaikkeen omat fyysiset ja psyykkiset voimavarat hupenevat – kuten työprosessit, tekemiset joita on vuosien varrelle kertynyt, yhteistyömahdollisuudet, työmäärän muutokset investoinnin yhteydessä ja niihin varautuminen. Lisää tietoa saat

    Pro Agrian nettisivuilta.

    Huolellisella ennakkosuunnittelulla voit varmistaa tilan toiminnan laadun tulevaisuudessakin. Perusteelliset taloudelliset laskelmat ovat tärkeä vaihe arvioitaessa omia menestymismahdollisuuksia.

    Suunnittelun ei tarvitse merkitä toiminnan laajentamista tai merkittävää muuttamista. Suunnitelman tekeminen yksinkertaisesti rauhoittaa arkipäivän työskentelyä.

    ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee myös maatiloilla.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalousjohtaminen
    maatilan suunnittelu
    maatalousyrittäjä
    Pro Agria
    tilan kehittäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria