• Saksa vaatii autonvalmistajilta päästötietoja, Volkswagenin osake syöksyy

    Saksa vaatii autonvalmistajilta varmistuksia, että niiden antamat päästötiedot pitävät paikkaansa.
    Uutiset
    21.9.201516:04
    MT toimitus

    Viime viikolla paljastui, että Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto EPA epäilee saksalaista Volkswagenia autojensa päästöjen manipuloinnista.

    Saksan hallitus vaatii autonvalmistajia luovuttamaan viranomaisille vaadittavat tiedot, jotta voidaan selvittää, etteivät muutkin yhtiöt ole väärentäneet päästötietojaan. Hallituksen mukaan kyse on autojen päästöistä Saksassa sekä muualla Euroopassa.

    Myös Etelä-Korea aikoo testata Volkswagenin kolme automallia varmistaakseen, ettei niidenkin päästöjä ole manipuloitu.

    EPA epäilee Volkswagenin ohjelmoineen moottoreita niin, että ne rajoittavat päästöjä vain testauksen aikana. Syytös koskee yhteensä lähes puolta miljoonaa Volkswagen- ja Audi-merkkistä autoa, jotka on myyty Yhdysvalloissa vuoden 2008 jälkeen. Yhtiötä uhkaavat miljardisakot.

    Volkswagen on pyytänyt tapahtunutta anteeksi ja ilmoittanut aloittavansa sisäisen tutkinnan asiasta.

    Tänään Volkswagenin osakkeen arvo on pudonnut yli 20 prosenttia. Pudotus on suurin yhtiön osakkeelle yhden päivän aikana.

    Artikkelin aiheet
    Volkswagen
    päästötiedot
    EPA
    autonvalmistajat
    osakemarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle