• Arvo omaishoidolle

    Uutiset
    24.3.201415:00
    MT toimitus

    Omaishoidon tilaa pohtinut sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä luovutti loppuraporttinsa viime keskiviikkona. Työryhmä parantaisi omaishoitajien asemaa sekä lisäämällä hoitosopimuksia että yhdenmukaistamalla hoidon palkkioita.

    Sopimukseen perustuvaa omaishoitajan tukea saa tällä hetkellä noin 40 500 suomalaista. Vuoteen 2020 mennessä sopimusten määrää kasvatettaisiin 60 000:een, mikä vaikuttaa varsin varovaiselta arviolta tarpeeseen verrattuna. Ymmärrys on kuitenkin oikeansuuntainen.

    Perusarvoihin tietysti kuuluukin, että omaiset huolehtivat toisistaan. Moni tarjoaa apua myös muille lähimmäisilleen. Yhteiskunnan kuuluu kuitenkin osallistua vastuuseen, kun hoidon tarve muuttuu välttämättömäksi ja hoitotyö raskaaksi.

    Lähes joka neljäs suomalainen tarjoaa hoitoa tai läheisapua omaiselleen. Usein kyse on ikääntyneen ja heikkokuntoisen puolison

    hoidosta, ja omaishoitaja on ikäihminen itsekin.

    Omaishoito säästää vuosittain useita miljardeja euroja yhteiskunnan varoja. Omaishoitojärjestelmä maksaa kunnille nyt arviolta 450 miljoonaa euroa vuodessa. Säästö verrattuna muutoin järjestettyyn hoitoon nousee liki kahteen miljardiin.

    Kukaan tuskin kiistää omaishoitajien työn arvoa. Vallalla on myös suuri yksimielisyys siitä, että yhteiskunnan pitäisi ja kannattaisi tukea tätä työtä nykyistä paremmin.

    Omaishoitajien asema vaihtelee nykyisin liikaa kuntien välillä. Ikävä kyllä monissa

    kunnissa omaishoidon tuet ovat taas joutuneet

    säästökohteiksi ensimmäisten joukossa. Kunnissa luotetaan siihen, ettei lähimmäistä kuitenkaan jätetä heitteille.

    Suomalaisten huoltosuhde heikkenee

    nopeasti vielä lähivuosina. Siksi omaishoitajien asemaan on pakko kiinnittää entistä suurempi huomio.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    omaishoito
    omaishoitaja
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    kunnallinen palvelu
    sosiaaliturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria