• päivän punkti Melua tyhjästä

    Uutiset
    4.6.201416:00
    MT toimitus

    Paljon on saatu melua Horneteista. Tai oikeammin tyhjästä.

    Viikon uutinen on ollut kahden venäläisen rahtikoneen koukkaus Suomen ilmatilaan muutamaksi minuutiksi Suomenlahdella. Reitiltään pari piirua syrjäytyneet kuormajuhdat ovat saaneet aikaan salaliittoteorioiden vyöryn.

    Loukkaus on epäilemättä tapahtunut, ilmavalvontahan rekisteröi sen välittömästi. Koneet tunnistettiin ja todettiin, että reitiltä oltiin vähän syrjässä. Vastaavia pieniä loukkauksia tai koukkauksia tapahtuu tämän tästä.

    Pahimpia loukkaajia ovat viime vuosina olleet venäläiset ja ruotsalaiset koneet. Ne ovat loukanneet ilmatilaa viime vuosina suunnilleen yhtä monta kertaa. Vähän vähemmän, mutta kuitenkin useasti ovat asialla olleet amerikkalaiset tai jokin muu Natoon kuuluva maa.

    Itämeri on ahdas paikka, varsinkin jos lentää kovaa. Joskus varmasti myös testataan, onko kaveri hereillä.

    Päinvastoin kuin aluksi annettiin ymmärtää, Suomen ilmavalvonta ei kuitenkaan ollut nukahtanut. Ollos huoleton, poikas valveill’ on. Tarkkaavaisuus herpaantui ihan muualla.

    Pääministeri sai tiedon siitä, että kaksi konetta loukkasi ilmatilaa ja ne tunnistettiin. Katainen erehtyi luulemaan tunnistamisen tarkoittavan sitä, että hävittäjät sauhuavat putki punaisena katsomaan lähestyvää lentolaitetta.

    Suomeen tulee ja Suomesta lähtee joka päivä kymmeniä, kenties satoja koneita. Ilmavoimien edustaja sanoi aamu-tv:ssä, että sellaista maata ei olekaan, joka voisi jokaista käydä kurkkaamassa paikan päällä. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

    Nykyajan härveleistä näkee kaukaa, kuka on tulossa ja kuka menossa.

    Olennaista oli tietysti, että kun navigointi näytti pettävän kolmannenkin koneen kohdalla, käytiin katsomassa, mikä on hätänä.

    Katainen ei ole ensimmäinen pääministeri, joka on joskus päätynyt väärään johtopäätökseen, hämmästyttävän loogisesti.

    Kun talvisota alkoi ja puna-armeija vyöryi yli rajan aamutuimaan, puolustusministeri Niukkanen soitti asiasta pääministeri Cajanderille. Hallituksen on heti kokoonnuttava istuntoon, vaati Niukkanen.

    ”Tarkoitatteko, että jo ennen virka-aikaa”, kysyi Cajander.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ilmatilan loukkaus
    Suomenlahti
    Jyrki Katainen
    ilmapuolustus
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria