• Korkokate lihotti pankkijätti Nordean tulosta loppuvuonna, osinko nousemassa selvästi

    Nordean hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2022 maksetaan osinkoa 0,80 euroa osakkeelta. Vuotta aiemmin osinko oli 0,69 euroa osakkeelta.
    Nordea odottaa, että EKP yllättää ja tekee jälleen 0,75 prosenttiyksikön jumbokorotuksen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Nordea odottaa, että EKP yllättää ja tekee jälleen 0,75 prosenttiyksikön jumbokorotuksen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Talous
    2.2.202307:59
    STT–

    Pohjoismaisen pankkijätti Nordean liikevoitto kasvoi loka-joulukuussa 26 prosenttia vuoden takaisesta ja oli 1  609 miljoonaa euroa.

    Pankkien tuloksenteon kannalta keskeinen korkokate nousi 31 prosenttia vertailukaudesta, mikä johtui pääosin yritysluottojen, talletusvolyymien ja talletusmarginaalien kasvusta.

    Nordea kasvatti yhä markkinaosuuksiaan Pohjoismaissa, ja asuntoluottovolyymit kasvoivat kolme prosenttia. Pankin mukaan lisääntynyt taloudellinen epävarmuus ja kiihtynyt inflaatio kuitenkin hidastivat asuntoluottovolyymien kasvua viime vuoden loppuneljänneksellä.

    Nordean hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2022 maksetaan osinkoa 0,80 euroa osakkeelta. Vuotta aiemmin osinko oli 0,69 euroa osakkeelta.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    pankit
    osinko
    tulos
    korkokate
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle