• Pankkisektori paransi kannattavuuttaan

    Kotimainen pankkiala paransi viime vuonna kannattavuuttaan ja vahvisti vakavaraisuuttaan, kertoo Finanssivalvonta.
    Finanssivalvonnan mukaan pankkien on varauduttava siihen, että Suomen heikko talouskasvu ja poikkeuksellisen haastava markkinaympäristö vaikuttavat niiden tuloksentekokykyyn. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Finanssivalvonnan mukaan pankkien on varauduttava siihen, että Suomen heikko talouskasvu ja poikkeuksellisen haastava markkinaympäristö vaikuttavat niiden tuloksentekokykyyn. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    14.3.201613:31
    STT

    Pankkien korkokate kuitenkin laski edelleen. Tulot olivatkin entistä riippuvaisempia toimimisesta sijoitusmarkkinoilla.

    "Pankkien on varauduttava siihen, että Suomen heikko talouskasvu ja poikkeuksellisen haastava markkinaympäristö vaikuttavat niiden tuloksentekokykyyn. Lisäksi matala korkotaso ja sijoitusmarkkinoiden epävarmuus edellyttävät työeläkesektorin toimijoilta hyväksyttävän riskitason jatkuvaa arviointia suhteessa vakavaraisuuteen ja tuottotavoitteeseen", sanoo johtaja Anneli Tuominen Finanssivalvonnasta.

    Finanssivalvonnan mukaan työeläkesektorin vakavaraisuus oli hyvää tasoa, mutta riskitaso on korkealla. Työeläkevakuutussektorin sijoitustoiminnan tuotto jäi viime vuodelta viiteen prosenttiin, eli tuottovaatimus saavutettiin niukasti.

    Artikkelin aiheet
    pankkisektori
    Finanssivalvonta
    työeläkesektori
    vakavaraisuus
    kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle