• Tuuli kääntyy viileämpään ja kuivempaan suuntaan - jatkossa korkeapaine voi tuoda mukanaan hallaa

    Matalapaine väistyy Lapin yltä itään. Korkeapaineen keskus muodostuu perjantaina Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun seuduille, minkä myötä yölämpötila laskee selvästi - päivät ovat yhä laajalti melko kesäisiä.
    Kuva: ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    17.8.202307:16
    Jouko Korhonen & Jani Sorsa

    Tänään torstaina aurinko paistaa etenkin maan etelä- ja keskiosissa, lähinnä Itä- ja Keski-Suomessa saattaa tulla päivän kuluessa yksittäisiä sadekuuroja. Länsiluoteinen tuuli pakkaa lämpimän ilman Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen suuntaan, ja 25 astetta ylittyy paikoin. Pohjoisessa on tuulista sekä pääosin puolipilvistä tai pilvistä. Sadekuuroja tulee paikoin itäisen Lapin, Koillismaan ja Kainuun suunnalla. Pohjois-Lapissa lämpötila jää 10 asteen vaiheille.

    Perjantain vastaisena yönä elohopea painuu Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa paikoin alle +5 asteen, halla on todennäköistä ainakin arimmilla paikoilla. Klassisia Ilmatieteen laitoksen viileitä havaintopaikkoja ovat mm. Ylivieskan lentoasema, Halsuan Purola sekä Alajärven Möksy, Etelä-Suomessa Vihdin Maasoja. Lauantaiyönä hallan riskiä on yhä etenkin maan keski- ja pohjoisosassa.

    Perjantai ja lauantai ovat poutaisia ja aurinkoisia lähes koko maassa. Lauantaina sadekuurojen todennäköisyys kasvaa hieman etelärannikolla sekä Pohjois-Suomessa. Lämpötila kohoaa iltapäivisin 20 asteen vaiheille, pohjoisessakin 15 asteen vaiheille. Itä-Suomessa ja Lapissa mahdollinen pilvilautta voi hillitä lämpötilan nousua.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    korkeapaine
    halla
    Lapin sää
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita