• Nyt ulos! Korkeapaine pitää sateet ja tuulet loitolla seuraavien päivien aikana

    Suomen yllä on viikonlopun yli laaja korkeapaineen alue. Lännestä virtaa lämmintä ilmaa. Sää on sateetonta, ja tuulet heikkoja.
    Aurinkoinen sää hellii ulkoilijoita.
    Aurinkoinen sää hellii ulkoilijoita. Kuva: Kari Lindholm
    Uutiset|Sää
    27.9.202509:30
    Juha Jantunen & Jouko Korhonen

    Syyskuun loppupäivinä korkeapaine pitää sään Suomessa enimmäkseen poutaisena. Tähän mennessä koko syyskuu on ollut lämmin koko maassa. Yksi lyhytaikainen pari päivää kestänyt viileä jakso koettiin tällä viikolla, mutta muuten on ollut keskilämpötilojen osalta Lapissa ja lännessä jopa ennätyksellisen lämmintä. Muualla maassa lämpötilat ovat vaihdelleet harvinaisen tai poikkeuksellisen välillä.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Vielä on syyskuuta jäljellä ja viralliset tilastot saadaan vasta syyskuun loputtua. Ennusteet näyttävät kuitenkin vuodenaikaan nähden lämpimän sään jatkuvan pohjoisessa vielä ensi viikon alussa. Etelässä lämpötilat laskevat sen sijaan viikonlopun jälkeen lähemmäs tyypillisiä arvoja.

    Viikonlopun korkeapaine tarkoittaa sateettomuuden lisäksi myös heikkoja tuulia. Päivällä aurinko pääsee paistamaan monin paikoin, vaikkakin yläpilveä voi olla ajoittain runsaasti, myös aamun sumut ja sumupilvet voivat viipyillä taivaalla pitkälle päivään.

    Selkeinä ja heikkotuulisina öinä hallanvaaraa on koko maassa.

    Juha Jantunen ja Jouko Korhonen
    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Veneilykausi voi lämpimän sään ansiosta jatkua vielä ensi viikon loppuunkin.

      Sää | Lämmin korkeapaine saapuu ja jää jopa viikoksi Suomen ylle – samalla hallan vaara kasvaa koko maassa

    Artikkelin aiheet
    sää
    korkeapaine
    Suomi
    syyskuu
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita