• Kova tuuli katkonut sähköjä eteläisessä Suomessa

    Eteläisessä Suomessa puhalteleva voimakas tuuli on aiheuttanut harmia muun muassa sähkönjakelulle. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa on noussut paikoin yli 20 metriin sekunnissa.
    Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa voi nousta 20 metriin sekunnissa.  LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa voi nousta 20 metriin sekunnissa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    10.4.201720:29
    STT

    Tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja etenkin Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämessä, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Kello 18:n aikoihin sähköt olivat poikki noin 6  000 asiakkaalta.

    Kovasta tuulesta varoitetaan myös kaikilla Suomen merialueilla Merenkurkkua lukuun ottamatta.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli muuttuu iltayöstä erittäin huonoksi Kainuussa, Etelä-Lapissa ja osassa Pohjois-Pohjanmaata. Näillä alueilla on odotettavissa lumi- tai räntäsadetta. Vaarallisen liikennesään varoitus on voimassa iltayhdeksästä alkaen, ja onnettomuusriski arvioidaan huomattavaksi.

    Sääennusteessa Ilmatieteen laitos kertoo, että matalapaine voimakkaine vesi-, räntä- ja lumisateineen sekä melko voimakkaine tuulineen liikkuu tänään Suomen yli itään.

    Artikkelin aiheet
    sähkökatko
    tuuli
    Eteläinen Suomi
    Ilmatieteen laitos
    sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria