• Maija-Liisa Tausta-Ojala on vuoden maa- ja kotitalousnainen ja Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura ry vuoden paikallisyhdistys

    Oulun Maa- ja kotitalousnaisten tunnustuspalkinnot jaettiin edustajakokouksessa Rokualla viikonloppuna.
    Vuoden Maa- ja kotitalousnainen Maija-Liisa Tausta-Ojala sai palkintonsa viikonloppuna. Kuvassa ovat toiminnanjohtaja Heini Iinatti (vas.), Maija-Liisa Tausta-Ojala, puheenjohtaja Leea Sangi.
    Vuoden Maa- ja kotitalousnainen Maija-Liisa Tausta-Ojala sai palkintonsa viikonloppuna. Kuvassa ovat toiminnanjohtaja Heini Iinatti (vas.), Maija-Liisa Tausta-Ojala, puheenjohtaja Leea Sangi. Kuva: Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
    Uutiset|Kulttuuri
    28.11.202222:00
    Matti Tuominen

    Oulun Maa- ja kotitalousnaiset kertoo tiedotteessaan, että vuoden Maa- ja kotitalousnaiseksi on valittu Maija-Liisa Tausta-Ojala. Vuoden paikallisyhdistykseksi puolestaan valittiin Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura ry.

    Tausta-Ojala on toiminut Maa- ja kotitalousnaisten johtajana eläkkeelle jäämiseensä saakka. Tämän jälkeen hän on jatkanut toimintaansa aktiivisena Terva-Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yhdistyksen jäsenenä.

    ”Pitkän uransa aikana Maija-Liisa on tehnyt merkityksellistä työtä Pohjois-Suomen maaseudun naisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä työ- ja elinolojen kehittämiseksi”, tiedotteessa todetaan.

    Valintaperusteiden mukaan vuoden Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistys Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura ry on aktiivinen osa Tavastkengän elinvoimaista kylää.

    ”Yhdistyksen yli 100-vuotisen taipaleen aikana Tavastkengän yhteisestä historiasta on tehty voimavara, joka yhdistää edelleen nykyisiä ja entisiä kyläläisiä”, tiedotteessa kerrotaan.

    Tavastkenkä sai Pohjois-Pohjanmaan vuoden maisemateko -palkinnon vuonna 2016 maisemanhoitohankkeesta Kurkelanjärven ja siihen liittyvän Ala-Kurkelan rantalaitumen ympäristöstä. Vuonna 2021 paikallisyhdistys järjesti muun muassa useita erilaisia talkoita, koulutuksia ja kyläiltoja. Kylä on myös mukana Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallinnoimassa Kylien maisemahelmet -hankkeessa.

    Tavastkengän suurin vahvuus on valintaperusteiden mukaan se, että kaikki kyläläiset on saatu mukaan kylän kehittämiseen.

    ”Kylätoimintaa on viety eteenpäin vähitellen vaihe vaiheelta siten, että hankkeet ovat tukeneet toinen toisiaan. Kyläyhdistys on hyvin verkostoitunut ja tekee yhteistyötä niin paikallisesti, maakunnallisesti kuin kansainvälisestikin”, perusteluissa todetaan.

    Oulun Maa- ja kotitalousnaisten tunnustuspalkinnot jaettiin edustajakokouksessa Rokualla viikonloppuna.

    Artikkelin aiheet
    Maija-Liisa Tausta-Ojala
    maa- ja kotitalousnaiset
    palkinnot
    Tavastkengä
    maaseudun kehittäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta