Puolueiden vaaliohjelmat eivät ehkä ole tarkoitettu enää vaalien jälkeen luettaviksi eivätkä ainakaan tulkittaviksi. Luin kuitenkin tämän lehden ilmoitusliitteenä viikkoa ennen vaaleja tulleen perussuomalaisten maaseutupoliittisen ohjelman.
Hyvin monessa kohdassa voi olla samaa mieltä. Vauhti on ohjelman tekijöillä kuitenkin ollut sen verran kova, että muutamia kohtia on tarpeen kysellä tarkemmin.
”Jätevesiravinteet peltoon – ei monopolipuhdistamoille ja niistä Itämereen.” Ei kai tämä tarkoita sitä, että jätelietettä alettaisiin jossain vaiheessa yleisesti käyttää pelloilla lannoitukseen? Se tavara on nykyisin sellaista soosia, että koko ajatus on torjuttava jyrkästi.
Kun kaikista vessoista, verstaista ja ties mistä peräisin olevat kemikaalit, lääke- ja huumejäämät, raskasmetallit ja muut epäpuhtaudet sullotaan yhteen, ei sillä voi sotkea puhtauttaan vaalivaa elintarviketuotantoa.
Vastenmielisyys vain lisääntyy, kun näkee näiden lietteiden joukossa jopa ruokailuvälineitä ja intiimihygieniaan liittyvää tarpeistoa.
”Pienimuotoinen tutkimukseen ja pohjoisissa oloissa menestyvien lajikkeiden kehittämiseen liittyvä koetoiminta voitaisiin sallia laboratorio-oloissa tai riittävän etäällä muusta viljelystä.”
Edellisessä virkkeessä on otettu kielteinen kanta gm-kasvien ”tuotannolliseen” viljelyyn. Epäselväksi jää, onko myös muu lajikekoetoiminta järjestettävä ”laboratorio-oloissa tai riittävän etäällä muusta viljelystä”.
”Arvonlisäverollisten toimijoiden on voitava vähentää tieyksikkömaksujen sekä muidenkin verottomien toimijoiden, kuten vesi- ja jäteosuuskuntien maksuissa oleva piiloarvonlisävero laskennallisesti.” Tällainen epämääräinen pyörittely ei valitettavasti johda mihinkään. Tarvitaan selkeämpää toimintaohjetta.
Paremman puutteessa voisi edes antaa järjestäytyneille tiekunnille mahdollisuuden hakea palautusta siitä arvonlisäverosta, joka on maksettu tien hoitoon käytetyistä palveluista ja tarvikkeista. Näin voitaisiin vähentää yksikkömaksujen korotuksen tarvetta sen ”piiloarvonlisäveron” verran.
Erikseen on nimittäin säädetty, että tiekunnat eivät edes voi hakeutua arvonlisäverojärjestelmään. Tilanne onkin nyt sellainen, että vielä joissakin kunnissa jaettavat yksityisteiden kunnossapitoavustukset eivät enää riitä hankinnoista maksettuihin arvonlisäveroihin.
Biotalouden logistiikkaketju alkaa hyvin monessa tapauksessa yksityis- tai metsätien päästä, eikä ”Stalinin asvaltti” (=routa) ole apuna kuin osan aikaa vuodesta jatkuvasti yhä painavamman kuljetuskaluston alla.
Aulis Ansalehto
Loppi