• Mirror: Susi tappoi 9-vuotiaan pojan Venäjällä torstaina – vahingoitti myös toista pientä lasta

    Susi hyökkäsi joessa uivien lasten kimppuun hyökäten heidän päällensä metsästä.
    Susi kuvattuna Ähtärin eläintarhassa. Kyseinen eläin ei liity tapaukseen.
    Susi kuvattuna Ähtärin eläintarhassa. Kyseinen eläin ei liity tapaukseen.  Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    2.8.202220:15
    Hertta-Mari Kaukonen

    Kolme poikaa oli uimassa metsän syrjäisessä joessa, kun susi hyökkäsi heidän kimppuunsa surmaten yhden ja vahingoitten toista jalkaan ja niskaan.

    Asiasta kertoi ensin Mirror-lehti. Lehdessä on julkaistu kuvia suden hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta lapsesta, joten herkimpien ei kannata aukaista artikkelia.

    Loukkaantunut poika on toimitettu sairaalahoitoon, sillä susi oli purrut häntä pahoin. Yksi lapsi pääsi paikalta pois vahingoittumattomana.

    Suden hyökkäys tapahtui 28. heinäkuuta Itä-Eurooppassa sijaitsevassa Dagestanin tasavallassa, joka kuuluu Venäjälle. Pojat olivat uimassa Kideron kylässä.

    Lapset ovat iältään 7–9-vuotiaita.

    Poliisit etsivät surmansa saanutta poikaa metsästä tunnin, sillä susi vei hänen ruumiinsa metsään hyökättyään tämän kimppuun. Lopulta poika löytyi, mutta häntä ei voitu enää pelastaa.

    Artikkelin aiheet
    susi
    hyökkäys
    Dagestan
    lasten turvallisuus
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria