• Suoraveloitukseen ei Suomessa tule jatkoaikaa

    Suomi ei muuta suoraveloituksen aikataulua, vaikka EU-komissio hankkii siihen jatkoaikaa. Suoraveloitus päättyy täällä tammikuun lopussa.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    17.1.201413:17
    MT toimitus

    EU-komissio teki runsas viikko sitten muutosehdotuksen sepa-asetukseen. Pankit voisivat jatkaa kansallisia tilinsiirtoja ja suoraveloitusta ensi elokuuhun asti.

    Suomessa on jo pääosin mukana sepa-maksamisessa, joten alkuperäistä aikataulua ei muuteta. Yli puolet yrityksistä siirtyy tai on jo siirtynyt suoramaksuihin tai e-laskuihin.

    ”Suoraveloitusten jatkaminen elokuulle aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyötyä”, johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen Finanssialan keskusliitosta FK:stä sanoo.

    Pankit ovat irtisanoneet suoraveloituksen sopimukset. Maksujärjestelmänsä he laittoivat valmiiksi muutokseen. Käytännössä pankit eivät FK:n mukaan voi muuttaa aikataulua.

    ”Komission muutosesitys tuli erittäin myöhään.”

    Viranomaiset ja FK ovat keskustelleet uudesta tilanteesta. Tolvasen mukaan viranomaiset ymmärtävät pankkien vaikeudet aikataulun muutoksista.

    Asetusmuutos ei toteutuessaan velvoita yksittäisiä jäsenmaita muuttamaan aikatauluja. Tammikuun takarajaa komissio ei muuta, mutta se antaisi jatkoaikaa ilman sanktioita.

    Komissiota huolestuttaa jäsenmaiden yleisesti huono varautuminen sepa-muutokseen. Kaikki euroalueen yritykset eivät ole valmistautuneet siihen kyllin hyvin.

    Artikkelin aiheet
    suoraveloitus
    sepa-maksaminen
    EU-lainsäädäntö
    finanssiala
    pankit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria